sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Reipasta OD:ta

FL:n miehistöstä paikalle oli raahattu JP, Samuli, Matti, Antti ja allekirjoittanut veneen oman kolmehenkisen porukan täydennykseksi. Kamaa mukaan oli raahattu yksi Busterillinen, joten ainakaan tavaramäärästä homma ei jäisi kiinni.

Lauantaina ajeltiin vähän treeniä ja tutustuttiin työkaluun. Jotakuinkin tuttua oli kaikki, vaikka ensimmäisenä alkoikin kaiken cruisingkaman poistaminen. Kipparin katseessa oli pientä epäilystä, kun kyseltiin heti kärkeen työkaluja ja puukkoa purkutalkoisiin. Jäi varmaan meidän jäljiltä aika paljon kasattavaa. Sori Kalle...

Takilatrimmi havaittiin myös olevan aivan erilainen ja siksi mukaan FL:stä raahattu G1 sai suihkukomennuksen heti kärkeen. Tälle loimelle olisi tarvittu ainakin 20 cm lisää pituutta etuliikkiin.


Spinnuhommatkin saatiin jotakuinkin toimimaan. Ainoa murhe meille oli tuo hemmetin rullalaite. Eihän me sellaiseen olla totuttu. Haluttiin kuitenkin nostaa ja laskea G:tä perinteiseen malliin, mutta eihän se samalla tavalla toimi. Rikottiin siis purjetta SSSR:n lähtöhärdellin tyyliin. Sori Kalle....


Aamulla 36.7 -ruuhkaa oli havaittavissa Haukilahdessa. Hauskan näköistä sestomista...


Lähtöalueelle tultaessa tuulta oli 9 metrin molemmin puolin ja näytti vähän siltä, että mitä vaan voi olla luvassa....


Kisakooste perustuu aika hatariin mielikuviin eikä ne välttämättä vastaa todellisuutta. Aikaa kun ei juuri ollut muita vilkuilla...

1. Lähtö

ison luokan lähtö

Keulaan valkattiin kolmonen ja JP:n katseestä näki, että nyt ollaan sen omimmalla alueella. Sinne vaan tuomariveneen ja kilpakumppaneiden väliin ja melkolailla nappilähtö. Jotain sääntötulkintaa käytiin Hold Fastin kanssa kryssin aikana, mutta kryssin jälkeen ylämerkillä edellä oli ainoastaan kaksi venettä ja homma oli hallussa. Spinnupätkä muistaakseni jotenkuten. Seuraava kryssi ilman sen kummempia muistikuvia, mutta toinen spinnupätkä tuhosi koko lähdön ja myöhemmin selvisi, että taisi samalla mennä se pienin pystikin...

aivan hemmetin pitkiä minuutteja...

Spinnu oli jossain käsittämättömässä solmussa ja se aukeni vasta, kun skuutit ja nostin oli irroitettu. Ja tokihan ne kiireessä meni väärin ja toppi oli komeasti suojan puolen alakulmassa. Eikun koko riepu alas ja kryssiä odottelemaan. Kolme kiulua pyyhkäisi tässä vaiheessa ohi ja sijoitus oli 6/8.

2. Lähtö

Tuuli oli moinannut ja keulaan vaihdettiin ykkönen. Jälleen melkolailla nappilähtö, mutta mm. Jazzin kryssivaihti oli jälleen murhaavaa; Ei mitään jakoa. Ylämerkillä n. 6 sija ja spinnu heti merkiltä vetoon. Alamäki kohtuudella ja toisella kryssillä ei ihmeitä tapahtunut. Toisella spinnupätkällä vedettiin yksi päivän kohokohdista. Oltiin jo aivan muiden kannassa, jätettiin lasku niin myöhään kuin ikinä, täydellinen lasku, G auki ja kahdesta veneestä merkillä ohi. Jiihaaa!!!! Tässä lähdössä tuli myös esille kipparin perversio mustia köysiä kohtaan. Ainakin pariin otteeseen spinnujiipissä vinssillä pyöritettiin reippain ottein G:n jalusta. Kipparin kanta oli kuitenkin selvä. Loputkin vaihdetaan mustiin, tyylistä ei tingitä... Normiloppu ja sijoitus 4/8.

3. Lähtö

JP:n lähdöt oli tänään rautaa. Taas aivan keulassa liikkeelle...


Jälleen koettiin omakohtaisesti Jazzin kryssivauhti. Lähti takaa, mutta jo kahden vendan jälkeen kovaa ja korkealta ohi. Ei ole mennyt jätkien treenit hukkaan...
Lähdöstä ei jäänyt oikein mitään mieleen. Tai no, spinnu tarttui jossain vaiheessa keulaportaiden kiinnitysheloihin ja repeämähän siihen tuli. Sori Kalle...Ei mokia, mutta fleetin kärkiveneille ei ollut jakoa venevauhdissa. Tosin Blux ohitettiin vasta maalisuoralla, en tiedä mikä niillä meni vikaan, mutta lähes sadan metrin takamatka muuttui lyhyellä pätkällä puolen minuutin voitoksi... sijoitus jälleen 4/8.



Kaikenkaikkiaan aivan loistava päivä; Lihakset jumissa, sormista nahkat rikki, selkä paskana ja mustelmia 7 kpl. Mutta ei auta valittaa, koska tuli jälleen todettua se, että veneen kovimmat jätkät löytyy keulasta. Armoton päivä vittumaisissa oloissa, mutta jaksoivat silti painaa loppuun saakka. Syvä kumarrus etenkin Samulille. Ja jälleen sori Kalle, merivettä löytynee pilssista muutama sata litraa, kun keulaluukkua ei oikein voinut kesken kaiken sulkea...

Kiitos Kalle tästä mahdollisuudesta ja toivottavasti jotain tästä kohlaamisesta tarttui liiviin. Ja kuten kaikkiin hyviin kisoihin kuuluu, tähänkin saatiin liitettyä jossittelua. Omalla olisi ehkä kuitenkin päästy hivenen kovempaa ja olisi jopa haastettu kärkeä... Loppusijoitus 5/8 oli kuitenkin ihan kelpo tilanne huomioiden. Ehkä sitten ensi kesänä...

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Varustautumista

Miehistöinvaasio vaatii mitä ilmeisemmin myös varustelua, jotta vene tuntuisi kotoisammalta. Plokeja, köysiä, purjeita, niitähän sitä kisoissa tarvitaan. Mutta myös kesällä veneen sopukoihin päätyneet pystit voisi ottaa mukaan. Jos menestystä ei kaikesta huolimatta tule, noista riittäisi jokaiselle kotiinvietävää... ;-)

tiistai 3. syyskuuta 2013

Yllättäviä reissuja...

Pukkas keikan. Ja helevatan mielenkiintoisen sellasen. Suoritamme 15.9. miehistöinvaasion alukseen nimeltä Nemo. Mahdetaanko pysyä housuissamme puoltatoista viikkoa...