maanantai 14. syyskuuta 2015

Rokis

Sään jumalat suosi jälleen kerran Rokiksen kisaviikonloppua. Tuulta olisi voinut olla vähän enempi, mutta kohtuullisesti saatiin kaksi kokonaista lähtöä veivattua. Porukkaa oli veneessä vähänlaisesti, mutta kaikki sujui mallikelpoisesti kevyessä tuulessa. Vaikea on oikeastaan sanoa muuta, kun että kryssittiin hyvin ja ajettiin alamäkeä hyvin molemmissa lähdöissä. Fiilis oli rento alusta saakka, kun menestymistavoitteitakaan ei enää ollut. Kiitokset Markulle, Jussille, Eijalle ja Antille. Ensi kesänä uutta matoa koukkuun...

Ja tuloksethan löytyy tuolta http://www.saimaanpursiseurat.fi/

Kovin raflaavaa kisakertomusta tästä ei nyt syntynyt, mutta kuvat puhukoot puolestaan. Ja ehkäpä näihin kuviin tiivistyy koko Saimaalla kisaamisen ideologia. On erittäin etuoikeutettua kuulua tähän purjehdusperheeseen....