maanantai 15. kesäkuuta 2015

Paluu tulevaisuuteen

Niin sitä vaan veri veti Impeen. Eikä sitä nyt muuten olisi tullut lähdettyä, mutta kun neljä A-luokan narunkiskojaa ilmoitti halustaan kisata, niin mikäs minä olen hanttiin laittamaan. Ja niin lähdettiin Jussin kanssa tukevin eväin liikkeelle.


Ja siinä pikku hiljaa kohti Puumalaa kryssiessä tuntui ihan mahottoman mukavalle. Otettiin vielä jenkkavehkeistä kaikki irti, joten tunnelma ei kun parani kasari- ja ysäriklassikoita kuunnellessa....


 
Aamu valkeni luvaten hienon purjehdussään. Lounaasta 5-7 metriä, eli kryssiä oli luvassa lähes koko matkaksi ja sehän sopi meille....
 
 
 
Paukun koittaessa oltiin sopivasti viivalla ja kesän ensimmäinen spinnunnosto meni nappiin pikku rintsikoita lukuun ottamatta. Kärkipaikka otettiin jo ensimmäisellä vihreällä reiskalla ja kolmosgee osoittautui heti erittäin hyväksi valinnaksi. Jo muutaman tikin jälkeen vedettiin iso kaula muihin ison luokan veneisiin ja uskoisin, että monelle ykkönen keulalla oli ihan liikaa. Hätinvirrassa pyyhkäistiin ohi koko keskilyssistä ja lossin kohdalla kisan kärkivenekin, pienen luokan Diana, jäi jo taakse. Parkkoon tultaessa koko fleetti oli jo hämmentävän kaukana....
 

 
Tästä kryssivauhti vain parani tuulen pyöriessä 6-10 metrin välissä. Gepsi näytti vauhtia 6,4 ja 6,7 välillä ja kun pikkasen laskimme, meni seiska heti rikki. Aika messevää ja muiden mastot pienenivät silmissä...
 
Satamosaaren jälkeen käännyttiin kohti Imatraa ja spinnulla polkaistiin 9,2 solmun pohjat. Lystiä....
 
 
Maaliin tullessa ei muita sitten näkynytkään. Vene parkkiin ja terdelle seuraamaan muiden maaliintuloa...
 
 
 
 
Ja hyvinhän siinä lopulta kävi. Kiitokset sutenööri Damskille, potilas Saariselle, Karvisen Jussille ja Melasen Osmolle. Tulokset löytyy:
 
 
Ehkä meillä venekuntana on sittenkin vielä tulevaisuutta kilpapurjehduksen parissa....
 
 
 

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Pikkuhiljaa, varovasti....

Purjehdusmotivaation pohjakosketuksen jälkeen olen pikkuhiljaa generoitunut purjeveneen omistajaksi; Ekat pari yöreissua seuran majalle tehtiin ilman isopurjetta vähän niin kuin siedätyshoitona...


Viime tiistaina sitten rävähti, kun otin härkää sarvista ja uskaltauduin Jussin kanssa seuran tiistikseen. Railakkaana tavoitteena oli, että keulapurje ei tartu kaidetolppiin ja sen varmistamiseksi kaiveltiin varaston perukoilta pienin mahdollinen keulapurje....


Saavutimme tavoitteen ja kokemus oli muutenkin positiivinen kelin ollessa kohdallaan, joten varovainen toivo elää, että homma uusitaan tänään.


Samalla olen myös aloittanut yhdistetyn aivopesun ja sukupolvenvaihdoksen, kun olen pakottanut pojan mukaan. Ja kyllähän se kampi jo pyöri ja ennen lähtöä ilmoitti vielä kuuluvaan ääneen kaikille, että myö voitetaan. Erinomainen asenne!! Ja mikä onkaan miehestä mukavampaa, kuin pakottaa omat harrastuksensa lapsilleen....