maanantai 1. elokuuta 2011

24 h

Ollaan hemmetin kovia jätkiä, purjehdittiin nimittäin 24 h:n kisa alle 13:ssa tunnissa!

kuva LrPS

Vastatuulilähtö ahtaassa ja matalassa satamassa sekä puuskaisessa tuulessa aiheutti hermojen kiristymistä, mutta hyvinhän kaikki lopulta meni. Jammu vetäisi X:llä huippulähdön ja otti heti kaulan muihin.

kuva Jammu

Ränniluovi kohti Päihänniemeä sujui hyvin reippaasta kosteudesta huolimatta ja koetimme karistaa Karloa peräpeilistä sekä saavuttaa X.ää. Eroa keulaan syntyi kuitenkin tasaisesti ja Karlo roikkui perässä karillakäynnistä huolimatta.

kuva LrPS


Ekan spinnupätkän alkaessa ero Karloon oli vakio, mutta Ilkkojen kierto tuulen puolelta toi sen lähes rinnalle. Aavistuksen parempi vauhti vei meitä kuitenkin pikkuhiljaa kauemmaksi. Parkon kääntömerkillä eroa oli pari minuuttia Karloon, mutta X:ä oli karannut jo n. 15 minuutin päähän. Toinen spinnupätkä takaisin Rastiniemeen meni mielestämme ihan kohtuullisesti, mutta Karlon reitti Petrasaaren länsipuolelta vei heidät hivenen ohi. Kuittasimme ohituksen kuitenkin heti spinnunlaskun jälkeen. Tuuli alkoi nousta ja Karvasalon kohdalla oli jo tehtävä reivi. Tässä vaiheessa vedimme Karloon lopullisen kaulan, mutta X:stä ei erottunut kuin perävalo ja sekin siksi, että sijaitsi maston topissa. Seuraava spinnupätkä oli jo melkoista kimmertämistä ja proutsit seurasivat toistaan. Tutkamerkin kierron jälkeen saavutimme parhaimmillaan 8,6 solmun vauhdin ja Ilkot tulivat vastaan aikas nopeasti. Päihäniemessä vielä spinnu ylös ja melkein koko matka Lappeenrantaan reipasta spinnuttelua puuskien yllättäessä aina saarten välistä. Maali sijaitsi ahtaassa kohdassa ja verenpaine nousi vielä hetkeksi, kun spinnu piti laskea pikaisesti heti maalilinjalla. Kunnialla kuitenkin selvittiin, kuten kaikista manöövereistä kisan aikana.

En mää vaan tiedä, mutta ei me mitään kummempia virheitä tehty ja kun Karlokin pysyi lähes koko matkan takana, niin venevauhtikin on täytynyt olla ihan kelvollista. Hävittiin kuitenkin voittajalle tasurilla puoli tuntia! En kyllä keksi, että millä helvetillä me olis nipistetty yli 2 minuuttia tunnissa lisää vauhtia. Tappio X:lle ja Karlolle on ihan ymmärrettävissä, mutta ihme vehkeitä nuo SSR:t!!! Pitäs varmaan viedä tämä homma taas uudelle tasolle ja alkaa tuijottaan jotain polaareita. Tai siis laatia ne ensin. Tai sitten tehdä niinkun golfissa tehdään, kun peli ei kulje; Ostetaan uusia varusteita.... Saattana!!

Tulokset löytyy jostain tuolta:  http://www.lappeenrannanpursiseura.fi/?linkki_aktiivinen=7059

Joutseno jää väliin ja kauden viimeinen rypistys suoritetaan Rokiksessa kahden lähdön ratakisana. Se ei voi mennä ainakaan huonommin kun viime vuonna....

6 kommenttia:

  1. Väärä mittaluku tietty!

    VastaaPoista
  2. Niinpä niin. Kun ei muuta keksi, niin sen taaksehan voi aina piiloutua. Vielä kun keksisi onko se meillä vai SSR:llä? Vai pitäskö vaan palata nöyrästi C:n juureen ja opetella purjehtimaan.........?

    -jw-

    VastaaPoista
  3. Sä et hionut sitä pohjaa, siitä se johtuu!

    Sinko

    VastaaPoista
  4. Purjekauppaan, purjekauppaan...
    Iso on tiensä päässä. Toki vähän auttaisi se kaksi kesää puhuttu cunnari ;)

    Ja vielä pitää duunia lisätä; Äksä kuulemma vaihtoi useammin purjetta keulalle kuin me tyhjää bissetölkkiä täydeksi.

    Näillä toimenpiteillä saataisiin Jammua kiinni, mutta SSR:t on ilmeisesti niin ylivoimaisen hyviä purjehtijoita, että niille ei voi mitään;)

    JP

    VastaaPoista
  5. Me saadaan uusi iso palautustölkeillä, jos koko miehistörinki juo talven aikana n. 3000 tölkkiä kaltsua. Itse asiassa kun asiaa miettii hetken, ei pitäisi olla kummonenkaan homma tälle sakille....

    -jw-

    VastaaPoista
  6. Ilmeinen takaisin takaisin 24 tunnissa


    Advice to save your marriage and get your Ex Boyfriend/girlfriend back ,contact templeofanswer@hotmail.co.uk or WhatsApp +234 8155425481 for Urgent effective love Spell to get ex lover back or save you marriage fast and his result is 100% guarantee.

    VastaaPoista