SSSR

Reissu aloiteltiin tiistai-aamuna Puumalasta helteisissä merkeissä. Eipä paljon purjeita nosteltu, mutta turistien hymyt oli herkässä...

Laiskoja olivat ja persoja kaljalle. Kovia olivat ainostaan kortinlätkinnässä, jota olisivat jatkaneet vaikka aamuun saakka...

Siinä siirtokeikan lopputuotos....

Kisapäivä valkeni perinteisesti Haukilahden kisafiilistä haistellessa. Yllättävää naiskauneuttakin ilmestyi laiturille. Kaikki ainekset ikuiseen rakkauteen olivat jo olemassa, mutta Ilmarin charmi puri paremmin ja tyytyminen oli kolmosviulistin rooliin...

Naisjutut sikseen ja itse asiaan: Kisa alkoi katastrofaalisesti, vaikka metriäkään ei vielä oltu purjehdittu. G:n nostossa foilin reuna raapaisi n. 20 sentin pätkän liikkinarua esiin. Ei helvata, tässäkö se oli!!! Eikun vene rantaan ja Kaivarille. Kaikenmaailman virityksiä mietittiin, koska irronnutta pätkää ei saanut suoraksi ja mutkallahan se ei foiliin mene. Viisi minuuttia lähtöön ja saksilla pätkä välistä pois, varovainen pujotus foiliin ja sitten vaan todettiin, että kestää minkä kestää. Sillä virttyneellä hätäpurjeeksi mukaan otetulla 90 % fokalla ei noihin keleihin olisi ollut mitään asiaa...

Teknisten ongelmien pähkäily johti siihen, että lähtöpaikkaa, matkaa viivalle tai yleensäkään mitään lähtöön liittyvää ei ehditty miettimään. Menoksi vain. Paikka viivalla aukesi meille kuitenkin kuin punainen meri Moosekselle ja tempaistiinkin näyttävästi ylämerkin tuntumasta ekana yli. Ja tämän kuvan jälkeen voidaan lopettaa myös spekulointi siitä, missä lähdössä Sirius lähti...

Helppoa oli vapaissa veivata. Audi veti yllättäen todella ylös ja kohta codella näyttävästi yläkautta ohi. Pro-meininkiä...

Oli hienoa olla Silvan edellä jo alussa. Venekunta on kuitenkin hallinnut 36.7 ympyröitä jo kotvan aikaa ja heidän seuraamisestaan tulikin pääasiallinen spekuloinnin aihe aina Suursaaren länsirannalle saakka, kunnes hävisivät horisonttiin. Takanamme!!! Käsittämätöntä....

Kasuunille saakka vedettiin ihan hyvin. Spinnun nostaminen aiheutti kuitenkin satavarmasti naurunremakoita ympäröivissä veneissä; toppi puomissa näytti varmaan erikoiselta. Försti Aho pisti homman kuitenkin neulomon piikkiin, joten matka jatkui rinta rottingilla...

Kalballe saakka ajeltiin letkassa, mutta sitten ajoimme kaikki reikään ja alkoi reippaat spinnujiippitalkoot, joissa onnistuimme kuitenkin kohtuullisesti. Ympärillä Nea Noralla ja Silvalla oli samat tanhut päällä...

Kotkanportille tultiin pohjoisen suunnasta ja etelästä saapuvan letkan sisältöä jännitettiin. Kun sieltä paljastui mm. Kind Of Magic, todettiin, että ei kai tämä nyt ihan paskasti ole mennyt. Myös Nissanin kurvaaminen samoihin aikoihin merkille aiheutti ihmetystä. VHF:stäkin oli kuulunut aika vähän ORC1 huutoja eikä yhtään 36.7:aa oltu bongattu, joten aloimme jo kehuskella sisarsarjan piikkipaikalla. Vartti myöhemmin edestämme löytyi kuitenkin Jazz, jonka ajoimme lähes kiinni Suursaaren kierron päätteeksi. Samalle Nea Nora ja Silva olivat myös päässet iholle. Silva päätti paskoihin jäätyään kääntää kuitenkin Suursaaren rantaan ja sen jälkeen sitä ei juuri nähtykään. Matka Kotkanportille tehtiin tasavauhtia Jazzin kanssa ja Nea Nora jäi yllättävän paljon. Päätimme kuitenkin vakaasti, että kryssillä isketään Jazzista ohi. Tuli kuitenkin pieni mutta. Jazzin kryssivauhti oli karmaisevaa ja meidät oli yllätetty täysin housut kintuissa...

Ja tuulihan nousi ja ongelmat kasvoivat. 150% keulassa oli hivenen liikaa ja lepovuorot huomioiden neljän ukon keskimääräinen puntti ei riittänyt. Jo kertaalleen ohitettuja veneitä alkoi ilmestyä kantaan ja mm. Mimi pyyhki kylmästi vierestä ohi. Myös Arwen ilmestyi näköpiiriin ja siitä alkoi armoton tuska; tähänkö hyvin alkanut kisa hyytyy? Kuuden tunnin tamppaamisen jälkeen keli alkoi kuitenkin leppymään ja venevauhti parani huomattavasti. Saavutettiin Arwen ja Mimi uudelleen, mutta kovasta yrityksestä huolimatta Kasuunilla käännettiin heidän perässään. Kasuunilla perään ilmestyivät myös Nornan ja Gwaihir, joten ihan vikoja ei varmasti oltaisi. Perinteinen maalipläkäkin vältettiin, tosin pari vuotta sitten käytettiin kymmenen vuoden kiintiö kerralla...

Ihan kelpo kisa!! Ja kun erot kympin sakkiin olivat varsin pienet, jäi jossittelullekin varaa. Pari ukkoa lisää, i-kirja, riki tiukalle, G3.... Saamari, tämäkö on se mekanismi, joka ajaa viattoman narunkiskojan murehtimaan jättöreunoja ja pohjan hiontaa 400 paparilla...?

Kiitokset gasteille JP, Samuli, Matti ja Jouni sekä erityiskiitos vierailevalle tähdelle M. Damskille. Ja olihan meillä aika pirun hauska siirtokeikkakin...

Sivutuulta

Palenti ja kelikin oli mitä oli, mutta jostain syystä oli ihan mukava lähteä ajelemaan kohti etelää. Vähäistä oli vielä liikenne, mutta jokunen vastaantulija sentään ilmestyi...

Saimaalla on ihmeen kiire johonkin. Jokaisessa vähänkin kapeammassa kohdassa vauhtia tuli vähintään puoli solmua lisää. Toisaalta, jos juoksutus on tällä hetkellä luokkaa 800 kuutiota sekunnissa, pitäähän sen jossain näkyäkin.....

 

Normipaikalla...

Normipaikalla...

On aina pirun mukavaa aloittaa kausi saunomalla kilpaporukan kesken. RiPSin uusi sauna toimii hienosti...

Aamutohinoita...

Yleensä kisatapahtumia joutuu tiivistämään, jotta tarina ei veny satunnaisen lukijan kannalta kohtuuttomaksi jaaritteluksi, mutta nyt ajattelin tehdä poikkeuksen ja käydä kisan kokonaan läpi tapahtuma tapahtumalta....

Lähtö, myöhästyttiin ainakin puoli minuuttia. Sivutuulta spinnulla ja ilman ekalle merkille. Käännös vastapäivään ja sivuköröä spinnulla ja ilman seuraavalle merkille. Käännös vastapäivään ja pitkästä aikaa sivutuulta spinnulla ja ilman takas edelliselle merkille. Käännös vastapäivään ja yllättäen sivutuulta spinnulla ja ilman seuraavalle merkille. Käännös vastapäivään ja spinnulla ja ilman letkassa maaliin.

kuva: Jammu

Koillistuulessahan käy just noin...

Eihän se tietenkään ole kenenkään vika, että näin kävi. Tämmöstä se vaan joskus on. Ihan hyvä kisa ajettiin. Talven jälkeen alussa pientä ruostetta, mutta kaikenkaikkiaan virheetön suoritus lähtöä lukuunottamatta...

Voittaja pitkävetokertoimella 1,001 Layla. Ja koska LYS on absoluuttisen oikein eikä siihen vaikuta aikaisempi menestys, pitää miestä onnitella loistavista suorituksista. Kahdeksasta viimeisestä kisasta viisi enemmän tai vähemmän ylivoimaista voittoa. Nämä suoritukset kannattaa huomioida olympiavalintoja tehtäessä...

Seuraavaksi sitten meren puolelle kiusaamaan Suomen purjehduseliittiä....

Viimeinen toive

Kova oli vimma päästä uudelleen vesille, varsinkin kun Matti esitti asian seuraavasti: "Voi kun eläs niin vanhaks, että näkisi uuden spinnun vedossa". Vaikka mies vaikuttaa perin viriililtä ja hyväkuntoiselta, ei viitsitty ottaa riskiä ja niinpä lähdimme seuran ekaan tiistikseen kellumaan ja viimeistä toivetta toteuttamaan. Lähinnä siksi, että mukavampi se on porukassa kellua. Paikalle oli vääntäytynyt vain yksi H-vene ja yksi Jokker 27, joten kisasta ei oikein voi puhua.

Aurinko paistoi ja tuuli oli aluksi ihan nollassa, mutta mukavaahan sekin oli näin synkän talven jälkeen. Uuraansaaren päässä kryssilinjat oli aavistuksen hakusessa. Joku vääräleuka totesikin, että mehän oltiin jo kertaalleen tässä...

Sitten alkoi olla havaittavissa pientä tuulenvirettä ja kokeilimme sitä talven First-illassa opittua max-twistiä. Hyvin toimi!! Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

Leppoisaa oli kryssiä kevyessä höngyssä, korkkailtiin oluet ja nautittiin vesilläolon fiiliksestä. Tuo perkuleen plotteri vaan kun on säädetty siten, että paatti menee aina ihan reunaan saakka, ennen kuin kartta "hyppää" eteenpäin. Valkoista ja tuttua vettä oli ihan mukavasti, mutta sitten tuli se "hyppy"....

Oli kesän pilallemeno lähempänä kun kuviteltiinkaan. Nooo, matka jatkui ja koska Matti hengitti edelleen tasaisesti, niin päätettiin nostaa spinnu ihan kaikessa rauhassa, ettei nyt heti aleta reikiä tekemään. Ja olihan se vanhaan verrattuna ISO...

Oli helkkarin mukava ilta. Ja Mattikin sai rauhan. Tosin uskoisin, että potkii vielä ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta... ;-)

Kausi käyntiin

Gasteista huoltohommiin vääntäytyi vain yksi umpipunikki keulamies. Työn sankareita kun ovat...

Seuraavaksi paatti järveen ja menoksi...

Ruuviajolle päästiin päivän kasaamisen jälkeen. Uusia riepuja katellessa todettiin yhteen ääneen, että ei ole menneet rahat hukkaan. Täydet pisteet UK:lle ja Tompalle!!

Ehkä vaikuttavin ominaisuus oli reagointi trimmeihin. Ennen roplattiin köysiä ryppyjen ja ruttujen vähentämiseksi, mutta nyt päästään hakemaan ihan oikeita muotoja. Lätkämatsin takia sessio jäi vajavaiseksi, mutta tarkoitus on lähteä pikimmiten uudelleen vesille...

Kevättohinoita

Ette perkuleet vielä päässet meistä eroon!! Kun ekan kerran talven jälkeen nousin veneeseen, se oli kuin eilen vedestä nostettu. Ja ei ole tiikit pilalla, runko haljennut, luukut paskana jne. Voitte siis nielaista sontaiset naurunne...

Summa summarum: Rankat peittelyt on pelkureita varten!!

Samalla piti käydä tekemässä purjekatselmus Savonlinnan Tennis- ja Purjeidenlevittelykeskuksessa. Tästä kulmasta näyttävät.... purjeilta. Mitä noihin nyt äkkinäinen osaa muuta sanoa kun, että kommeita ovat. Tomppa on tehnyt siistiä työtä. Jälleen kerran.

Vähän murhettakin pukkaa; Vanha mastoliikin syöttäjäura pitäisi jotenkin retusoida siihen kuntoon, että juoksijat eivät karkaile omille teilleen. Tätä on jo pohdittu First Ladyn insinööriosastolla, joten eiköhän joku ratkaisu löydy...

Vastavakoilua

Vakoilukierros jatkui Kuopioon ja koska ollaan vastakkaisella puolella Saimaata, kyse on kai sitten vastavakoilusta. Kuopiostakin on aina välillä löytynyt hämmentävää vauhtipotentiaalia, joten syytä on tämäkin selvittää...

Männävuosina tämän veneen omistaja esitti vauhdikkaita otteita ja taisteli useana vuonna rankingmestaruudesta, mutta pelkkä vilkaisu veneen alle antaa osviittaa nykyisistä kiinnostuksen kohteista; pohja jätetty hunningolle, mutta vetolaite kiiltää uutuuttaan. Nyt tiedän kenestä J.Karjalainen laulaa uusimmassa hitissään... ;-)

Tämän vakoilumatkan tulos oli selvä: Ei ole Kuopiolaisista harmia tulevana suvena. Mutta voihan sitä Savon Regatan sijaan osallistua vaikka kaljakelluntaan...

Teollisuusvakoilua

Kaikkeen menestyvään toimintaa liittyy vakoilu ja muilta kopionti. Lappeenrantalaiset ovat jo vuosikymmeniä hallinneet Saimaan kisasirkusta ja kun satuin paikkakunnalle, piti luonnollisesti käydä selvittämässä mistä moinen menestysputki oikein johtuu. Huippu-urheilulla on Suomessa pitkät doping-perinteet, joten jotain hämärää vilunkia tähänkin täytyi liittyä. Laiturilta käsin kun ei mitään epäilyttävää ole ollut havaittavissa, täytyy vauhdin salat löytyä pinnan alta. Siispä salaisia sähkömoottorin ropelliluukkuja ynnä muita Bond-tason vehkeitä etsimään...

Pettymys oli kuitenkin suuri, vaikkakin osa kisarasseista oli todennäköisesti viety rajan taa piiloon. Ei niin mitään ihmeellistä ja alapäät olivat jopa huonommin hoidettuja kuin omassa veneessäni. Olisivatko ne penteleet sittenkin vaan parempia purjehtijoita....?