maanantai 19. toukokuuta 2014

Viritys kauteen

Ja niin alkoi kesän ensimmäinen siirtoretki. Tajusin siinä samalla, että venettä tullaan näillä näkymin siirtämään tänä kesänä yhteensä reilut kaksi viikkoa. Kuluvan virvokemäärän tilavuutta en ala edes arvailemaan. No meneehän se kesä näinkin...


Ja aluksihan oli niin perkeleen kylmä. Viima tunki kaikkien vaatteiden läpi ja välillä luukusta ojennettu kahvikuppi oli aika laiha lohtu...


Mutta kanavalla alkoi jo vähän lämmetä ja seuraavana aamuna viimeisellä sululla alkoi jo tuntua että kesähän se sieltä tulla jolkottaa...


Viipurinlahti oli perinteitä noudatellen rasvatyyni ja sama homma jatkui koko päivä. Tulipahan kasattuna vehkeet ja herkisteltyä mm. vuosikausia murhetta aiheuttanutta tuulimittaria sekä muita vimputtimia...


Suomenlahdella ei veneitä tullut vastaan kuin yksi ja sekin oli seurakaveri Osmo Melasen hankkima Dufour 34. Nautiskelimme kyljittäin lonkerot ja onnittelimme hankinnasta. Komia vene!



Purjehdus jäi tältä päivältä ja illaksi paineltiin Kotkan Sapokkaan...


Seuraavana päivänä päästiin sitten ihan spinnuttelun makuun ja sovittelimme myös uuden kolmosgeen mastoon ihan vaan koemielessä. Nätisti istui, vaikka varsinaisia trimmejä sillä ei vielä lähdettykään hakemaan, kun matka olisi vienyt tasan väärään suuntaan. Mutta toiveita herättävän kapistuksen on Tomppa meille jälleen virkannut...

 
Matkalla löytyi myös kauan kadoksissa ollut prebendi. Asentajan nauttimalla asennusoluella oli varmasti vaikutuksensa...



Ja sitten vaan odottamaan kauden avausta.....

2 kommenttia:

  1. Kävin mittaamassa, veneeltä terdelle on 13 askelta. Hyvän laituripaikan hommasitte!

    VastaaPoista
  2. ...ja silti on vaikea saada miehistöä viikonlopun kisaan!? Vasta viisi "varmaa", joista yksi ei tule sunnuntaina. Kaikki jumalat on valjastettu järjestämään pläkää...

    VastaaPoista