Onhan sitä Saimaalla totuttu kaikenlaisiin kelivaihdoksiin ja pläkiin, mutta merellä kaikki on suurta joka suhteessa.
Lähtö oli jo menossa ihan putkeen, mutta n. 2 min ennen paukkua löysimme sopivan reiän ja emme saaneet sitä vähää vauhtia, että olisimme voineet kääntää linjalle varsinkin, kun Scirocco kellui samalla tapaa styyralla vastaan ja jouduimme jatkamaan kellumista sen perän kautta. Keskellä muilla tuntui olevan hirveä hinku työntää ilmeisesti Audia yli lähtölinjan ja huuto kuului varmasti Matinkylään saakka. Hurraahuutoja ei kuulunut kun ylitimme lähtölinjan n. 2 min paukun jälkeen.
Muiden paskoissa kryssiminen ei ollut mitenkään juhlavaa ja puhtaan tuuleen löytämiseksi piti vendailla jatkuvasti. Lohduttauduimme sillä, että kisa on pitkä ja ei sitä tässä vielä ratkaista. Saimaalla moinen lähtö tuhoaisi kisan armotta. Matkalla Kasuunille pääsimme jo jonkinlaiseen vauhtiin ja edessä alkoi spinnuja nousta. Nostimme spinnun vähän turhan myöhään, mutta mm. virkaveli Siren Song vielä myöhempään, jolloin pääsimme kuittaamaan ohi.
kuva Jukka Nikkilä / Karlo
Kasuunilla olikin tuumaamisen paikka. Edessä menevät veneet valitsivat lähes poikkeuksetta eteläisen reitin mutta ajatuksena oli, että perässä on tässä tilanteessa turha ajaa ja toisaalta kevyttä tai jopa pläkää oli luvassa ja jo poikasena Pernajanlahdella opittu ilmiö öisestä maatuulesta houkutti pohjoiselle reitille. Samaan ratkaisuun ei moni vene päätynyt ja yö ajeltiin jonkin ilmeisesti LYS-luokan veneen kanssa kohti Kalbodagrundia. Vajaat 10 mailia ennen Kalbaa alapuolella ajeli pitkään sinirunkoinen vene, mutta rekkarista ei saanut selvää. Kuka lie olikaan, mutta pysyttiin hyvin vauhdissa n. 3 metrin löysällä luovilla, mutta muutama maili ennen majakkaa tuuli vähän reipastui ja kyseinen vene alkoi nostamaan ja pyyhkäisi edestä ohi. Peräpeilin teksti Blue Cafe antoi ensimmäisen riemunaiheen koko kisassa. "Jos tuo on vasta nyt menossa ohi, ei me ihan vikoja voida olla". Kovin oli vielä rauhallista VHF:llä, vaikka Kotkanportille matkaa ei ihan älyttömästi enää ollut. Lähdön jälkeen jonnekin kajuutan pohjalle vitutuspäissään viskattu lähtölista piti kaivaa esiin. Sen mitä selvää sai, ei meidän luokan veneitä kuulunut, vaikka olimme jo tulossa portille. Tunnelmassa alkoi olla sähköä, varsinkin kun ilmoituksia alkoi tulla oman kiertomme jälkeen ja reilusti myöhemmin. Voihan visvasyylä, ollaan taas kisassa mukana ja varsin kelvollisella sijoituksella!! Kilautin kotiin rintamamiestalon ikuisuusprojektia työstämään jääneelle miehistönjäsenelle ja kyselin, että voisiko siinä purueristeen lapioinnin välissä kipaista netissä vilkuilemassa väliaikatietoja. Kajari särisi kun Antti rääkäisi, että "vittu tehän johdatte selvästi"!! Olihan melkoinen pommi! Unelias tunnelma oli mennyttä ja kai jokaista köyttä kiristettiin vähän ihan vaan periaatteen vuoksi. Ennen Suursaarta saatiin seurata mm. Swan 45:n juhlavaa menoa nousevassa tuulessa; Rinta rottingilla todettiin aina, että "noikin vasta tossa".
Ennen Suursaaren kupeelle parkkeeranutta laivaa pohdittiin, että pitäskö tuo nyt kiertää yläpuolelta, kun kaikki tuntuu niin tekevän, mutta rumputulen uhallakin ei alettu vendailemaan vaan paineltiin niin läheltä rantaa kun Afgaanijäsenemme antoi myöten. Nouseva tuuli alkoi jo olla ongelma täysille purjeille ja asentamaton reiviköysi jätti reivauksen liian myöhäiseksi. Reivi kuitenkin tehtiin ja vauhti ja kulma paranivat reilusti.
Tässä vaiheessa totesimme myös vessan käyttökelvottomuuden. Vaikka hanat oli kiinni, oli pumppu jälleen kerran palauttanut putkellisen tavaraa pönttöön ja kallistus muljautti sen lattialle. No onpahan nyt helppo reivisääntö selvillä; Kun kuset on lattialla, tehdään reivi.
Suursaaren pohjoispäässä otimme kiinni Solveigin, joka antoi meille osviittaa spinnun noston ajoituksesta. Nämä spinnuhommat alkavat pikkuhiljaa jo sujumaan ja käyttöön otettu uusi taktiikka (siis se taktikka jota muut ovat onnistuneesti käyttäneet jo vuosisatoja) osoitti käyttökelpoisuutensa myös kovemmassa kelissä. Hyvin kulki, perässämme tullut A40 ei päässyt ohi ja alkoi kipparin vessanpesuoperaatio pakottavien tarpeiden vallitessa. On luojan lykky, että vessat on rakennettu "ammeiksi" ja pohjalta löytyy lattiakaivo pumppuineen. Eikun kuumavesisuihku, vähän harjausta, tyhjennys ja kuivaus. Kaikenlaisiin hommiin sitä joutuu purjehduskisoissa...
Henkilökohtaisten septien tyhjennyksestä huojentuneina aloimme miettimään vaihtoehtoja, mutta päädyimme muiden jo hyväksihavaitsemaan taktikkaan pudottaa spinnu ja jatkaa Portille reippaassa avotuulessa. Solveig pyristeli tästä ryhmästä spinnulla pisimpään, mutta totesi kai tilanteen toivottomaksi.
Portilla saimme ensimmäisiä osviittoja muiden meidän luokan veneiden vauhdista, kun Audi vetäisi ohi heti kääntömerkin jälkeen. Nyt pitää alkaa oikeasti miettimään tekosiaan varsinkin, kun tuuli oli heikkenemässä koko ajan. Leikkaillen jatkoimme kohti länttä ja kiikareiden löytäessä tekstin LOW aloitimme jallujahdin, mutta perkeleet leikkailivat eri tahtiin. Puntaroimme tilannetta jallun ja kisamenestyksen välillä ja vaikka miehistön alkava alkoholismi vaati muuta, päätimme jatkaa menestyksen metsästämistä ohittamalla heidät kaukaa. Olisi ollut jälkeenpäin melko noloa tunnustaa, että menetimme johtopaikan viinanhimon takia.
1. pläkään pääsimme sitten melko pian LOW:n ohittamisen jälkeen. Aallokko tappoi sen vähänkin hönkäisyn ja jäimme vuorostaan odottamaan, että LOW tulisi rinnalle. Olisikohan nämä merten Juha Bergit kietaisseet putelin naamaansa ja suuntasivat nyt omahyväisessä nousussa kohti ulkomerta?
Pohjoisempi reitti tuntui vetävän koko ajan ja takanamme ollut fleetti siirtyi pikku hiljaa rinnalle ja osa jopa ohi. Audikin leikkaili koko ajan kauemmaksi. Tästä alkoi veneemme laskusuhdanne, jolle ei loppua sitten tullutkaan. Kalban kohdalla teimme kohtalokkaan kaikki tai ei mitään -ratkaisun. Pernajanlahden opit tumpattiin roskiksen perukoille ja keula rehvakkaasti kohti Tallinnaa. Tuuli osoitti merkkejä kääntymisestä enemmän itään ja ideana oli leikata pitkä siivu ulos ja sitten hyvässä kulmassa Kasuunille muiden räpistellessä täysmyötäisen kourissa. VÄÄRIN!!!!!!! Suunnitelmämme lakipisteessä parkkeerasimme ihailemaan Tallinnan valoja yli tunniksi. Mainingin takia spinnu alas, tukeva noja puomiin ja odotusta. Odottavan aikahan on.....................................
Maatuuli nousi yllättävän nopeasti ja se aiheutti nukkuvalle miehistölle paniikin, jonka seurauksena keula kohisten kohti Kasuunia ja totta mooses luovilla. Samalla aamun sarastus esitteli idästä saapuvaa spinnuletkaa. Kun kuuntelimme Gråsan väliaikoja, tiesimme että meille oli varattu tuloslistan häntäpaikka. Esim. Portilla reilusti yli tunnin perässä ollut Sigmund-X huuteli väliajan n. puolituntia ennen meitä. No, eikun häntä koipien välissä äkkiä maaliin, ajattelimme. Väärin sekin. Tulimme neljän kantturoissa loppusuoran päähän, jossa spinnu putosi kannelle. Hetiperään seitsemältä olimme maalissa. Siinä odotellessa suoritimme puhdetöitä. Mm. jäähdytysongelma ratkaistiin ja siipipyörä vaihdettiin uuteen. Lopulta paloi hermo ja käsi teki pakkoliikkeitä starttinapin suuntaan, mutta ei tänne saakka nyt tultu DNF:ää ottamaan varsinkin, kun maali on kivenheiton päässä. Eräs miehistön komentti oli kuvaava; Me ei pärjätty kovin hyvin avomeripurjehduskilpailun jokiosuudella. Vaikka kaikki nukkuvatkin siirrettiin suojan puolelle, ei saatu sen vertaa kallistusta, että purje olisi kestänyt edes jotenkin auki. Lopulta kuvan reipas puhuri vei meidät linjan yli. Satamassa Jammu kertoi Sigmund-X:n tulleen maaliin hyvässä tuulessa, eli myöhästyimme viimeisestä maaliin vievästä junasta juuri sopivasti.
Sen pituinen se. Jäi aikas epäselvä fiilis, mutta kun yön yli on nukuttu, tuntuu, että ei meillä ole mitään hävettävää. Ei sitä nyt joka venekunta ole ORC:n kärkikahinoissa ekana vuotenaan. Nyt on sitten ensimmäinen annuiteetti oppirahoista tilitetty ja eihän tätä nyt tähän voi jättää.........
