maanantai 29. elokuuta 2011

Viimeinen näytös


Kisamatkan aluksi koin jonkinlaisen dejavu-hetken, kun ajelimme kohti Puumalaa; kisakausi 2011 alkoi täsmälleen samalla tavalla. Kuvakin eroaa vain karvaisen gastin osalta...





Aikaisemmista kisoista poiketen pidimme JP:n ja uuden gastikokelaan Markon kanssa jo edellisenä iltana taktiikkapalaverin, jonka myöhäinen päättymisajankohta saattaa selittää ratkaisevan lapsuksen...



Kisaformaatti oli tällä kertaa kaksi lähtöä ja banaanirata, joten armotonta kisaamista oli luvassa. Keli oli upea, 4-6 metriä melko tasaista etelätuulta ja lämpö hellerajan pinnassa..

1. lähtö

JP:n vanhat jollataidot olivat tallella, kun vetäistiin loistava lähtö tuomariveneen kupeelta. Loistavaksi voitanee laskea viiden sekunnin myöhästyminen. Alapuolella hyvän lähdön saivat myös Sigmund-X ja Trixie.



Luovi ylämerkille sujui hienosti ja käänsimme ensimmäisenä veneenä n. sata metriä X:n edellä.




Spinnuvalmistelut kävivät äkkiä ja nostinta kiskottiin jo hetimiten merkin jälkeen. Tähän se lähdön loistavuus sitten loppui; Spinnujalus oli keulakaiteen välissä!!!! Siinä sitä sitten sestottiin spinnu alas, jalus irti jne...... Sanontahan kuuluu, että spinnujalusta korjaavan aika on pitkä, ja näin se oli. Siinä niin äksä kun perässä tulleet SSR:t pyyhkäisivät ohi. Alamerkille tulimme neljäntenä, mutta jälleen osoitimme erinomaista luovivauhtia ja ylämerkillä olimme toisena pari sataa metriä X:ää perässä. SSR:t jäivät myös luovilla melkoisesti. Tämä onkin se ainoa tuulensuunta, jolla niitä pääsee karkuun. Maaliin tultiin samassa järjestyksessä hieman murjottavissa tunnelmissa. Olimme lähdön 4., vaikka epäily peräpään piikkipaikastakin kävi mielessä. Voitto "yllättäen" SSR Laylalle.




Tauolla palasimme taas perinteiseen höröttävään kisamoodin ja sovimme, että toisessa lähdössä kostamme kaikki tekemämme mokat.

2. lähtö

Hyvä lähtö alkaa näköjään tulla JP:ltä jo rutiinilla. Toisaalta en kyllä muista, milloin olisi huonosti lähdetty. Ai niin, VSSR, mutta sitä ei lasketa, kun tapahtui suolaisessa vedessä. Alapuolella kupeella olivat X, SSR Serafia ja Trixie.



Jos oli eka lähdön luovi hieno, niin tämä se vasta putkeen menikin! Poimimme kaikki shiftit täydellisesti ja porukalla oikein ihmettelimme kulmaa ja vauhtia. Oiskohan se JP:n rahnikkaoivalluksesta viritetty cuningham jeesannut? Myös miehistön toiminta vendoissa oli täydellistä ja mm. Matti liikkui varjoaan nopeammin.
Ylämerkillä olimme reilusti ennen X:ää.



 Spinnupätkä sujui pientä rintsikkaoperaatiota lukuunottamatta hyvin ja ero pysyi kutakuinkin samana.



Toinen luovi oli toisinto ensimmäisestä eikä vauhti ainakaan huonontunut. Eroa ylämerkillä oli jo melkoisesti ja oli helppo lasketella varmistellen maaliin. Se oli TYRMÄYSVOITTO!!!!!!!!!!!! Ja poika saunoi kerrankin ansaitusti...

Kokonaissijoitus oli toinen (4+1) ja voittajaa tuskin tarvitsee erikseen mainita. Jossiteltavaa kuitenkin jäi, kun ajatellaan, että ilman jalusmokaa olisimme todennäköisesti parantaneet 1. lähdön sijoitusta reilusti ja kokonaisvoitto olisi voinut hyvinkin tulla. Se olisi samalla tiennyt myös Saimaan Rankingin kolmossijaa nelosen sijaan. Pienestä se on joskus kiinni....

Kannustusjoukoilla oli Rokansaaressa käytössään mökki, jonka terassilta oli helppo seurata kisan kulkua siiderin hörppimisen lomassa. Rokis on muutenkin yksi Saimaan helmistä.





Kunhan lauantain "gaalaillasta" joskus toipuu, pitää alkaa keräämään kauden risuja ruusuja yhdeksi kimpuksi. Siitä sitten joskus lisää...

perjantai 19. elokuuta 2011

Epätoivoa?

On vähän seesteinen vaihe tässä purjehdushommassa, kisat kun jatkuu vasta viikon päästä. Perhemiehistöllä suoritetut saunomiskeikat pursiseuran majalle eivät tyydytä parkkiintuneen seilorin kilpailuviettiä. Myös SSR:ien tyrmäysvoitto edellisessä kisassa on pistänyt miettimään uusia keinoja vauhdin parantamiseksi.

Tärkein peruselementti on miehistön motivaatio. Jätkät kun unohtuu turhan usein kattelemaan maisemia ja jorisemaan paskaa, kun samaan aikaan oikeat kisamiehistöt ojentelis käsiä ulommaksi optimaalisen painopisteen saavuttamiseksi. Ihmistä motivoi palkinto tai pelko ja kun ei ole varaa VOR tason palkkoihin, jäljelle jää pelko. Nykyinen pullayhteiskunta ei sulata muunlaista pelkoa kuin häpeänpelko, joten olen päätynyt seuraavaan ratkaisuun.


Tossa kun törröttää viikonlopun yli, alkaa kädet ojentua....

Tottakai suoritusvarmuus ja reenaaminen on oleellista, mutta kun tätä sakkia ei saa koskaan samaan aikaan veneeseen saatikka reenaamaan. Löysin kuitenkin harjoituspaikan, jossa lähimmälle baaritiskille on alle 40 metriä matkaa ja siksi koko miehistö totesi harjoitusolosuhteet kerrankin kelvollisiksi. Mitenhän vitussa tämä vaan muutetaan solmuiksi......




Kesän teema oli pläkäkisat ja ajankäyttö. VSSR:n maalisuoralla suoritetut puhdetyöt on kuulemma gastiliiton työehtosopimuksessa kielletty. Juopottelulla ja kortinlätkinnällä on merenkulussa jo vuosisataiset perinteet, joten jatkossa pläkäkisoissa miehistö hakee vauhtia kyseisillä metodeilla. Harjoittelu ainakin oli yli-innokasta...


Saas nähdä miten käy....

maanantai 1. elokuuta 2011

24 h

Ollaan hemmetin kovia jätkiä, purjehdittiin nimittäin 24 h:n kisa alle 13:ssa tunnissa!

kuva LrPS

Vastatuulilähtö ahtaassa ja matalassa satamassa sekä puuskaisessa tuulessa aiheutti hermojen kiristymistä, mutta hyvinhän kaikki lopulta meni. Jammu vetäisi X:llä huippulähdön ja otti heti kaulan muihin.

kuva Jammu

Ränniluovi kohti Päihänniemeä sujui hyvin reippaasta kosteudesta huolimatta ja koetimme karistaa Karloa peräpeilistä sekä saavuttaa X.ää. Eroa keulaan syntyi kuitenkin tasaisesti ja Karlo roikkui perässä karillakäynnistä huolimatta.

kuva LrPS


Ekan spinnupätkän alkaessa ero Karloon oli vakio, mutta Ilkkojen kierto tuulen puolelta toi sen lähes rinnalle. Aavistuksen parempi vauhti vei meitä kuitenkin pikkuhiljaa kauemmaksi. Parkon kääntömerkillä eroa oli pari minuuttia Karloon, mutta X:ä oli karannut jo n. 15 minuutin päähän. Toinen spinnupätkä takaisin Rastiniemeen meni mielestämme ihan kohtuullisesti, mutta Karlon reitti Petrasaaren länsipuolelta vei heidät hivenen ohi. Kuittasimme ohituksen kuitenkin heti spinnunlaskun jälkeen. Tuuli alkoi nousta ja Karvasalon kohdalla oli jo tehtävä reivi. Tässä vaiheessa vedimme Karloon lopullisen kaulan, mutta X:stä ei erottunut kuin perävalo ja sekin siksi, että sijaitsi maston topissa. Seuraava spinnupätkä oli jo melkoista kimmertämistä ja proutsit seurasivat toistaan. Tutkamerkin kierron jälkeen saavutimme parhaimmillaan 8,6 solmun vauhdin ja Ilkot tulivat vastaan aikas nopeasti. Päihäniemessä vielä spinnu ylös ja melkein koko matka Lappeenrantaan reipasta spinnuttelua puuskien yllättäessä aina saarten välistä. Maali sijaitsi ahtaassa kohdassa ja verenpaine nousi vielä hetkeksi, kun spinnu piti laskea pikaisesti heti maalilinjalla. Kunnialla kuitenkin selvittiin, kuten kaikista manöövereistä kisan aikana.

En mää vaan tiedä, mutta ei me mitään kummempia virheitä tehty ja kun Karlokin pysyi lähes koko matkan takana, niin venevauhtikin on täytynyt olla ihan kelvollista. Hävittiin kuitenkin voittajalle tasurilla puoli tuntia! En kyllä keksi, että millä helvetillä me olis nipistetty yli 2 minuuttia tunnissa lisää vauhtia. Tappio X:lle ja Karlolle on ihan ymmärrettävissä, mutta ihme vehkeitä nuo SSR:t!!! Pitäs varmaan viedä tämä homma taas uudelle tasolle ja alkaa tuijottaan jotain polaareita. Tai siis laatia ne ensin. Tai sitten tehdä niinkun golfissa tehdään, kun peli ei kulje; Ostetaan uusia varusteita.... Saattana!!

Tulokset löytyy jostain tuolta:  http://www.lappeenrannanpursiseura.fi/?linkki_aktiivinen=7059

Joutseno jää väliin ja kauden viimeinen rypistys suoritetaan Rokiksessa kahden lähdön ratakisana. Se ei voi mennä ainakaan huonommin kun viime vuonna....

torstai 28. heinäkuuta 2011

Hiiå håi!

Se siitä. Pirtuveneprojektimme löysi paremmat oltavat Kansankodista ja suuntaa monet meret kyntäneen keulansa tulevana viikonloppuna kohti länsinaapuria...


Projekti oli täynnä kaikenlaista kohlaamista ja sattumuksia, mutta jäipähän taas kiikkustuoliin muisteltavaa. Jotenkin on jälleen kerran sellainen olo, että ei ollut viimeinen reissu. Milloin ja missä muodossa se toteutuu, ratkennee jonain talvena jonkin saunan lauteilla......

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Ylävireinen Oopperaregatta

Ja Pukkihan kuuli toiveen!! Kisa käytiin hienossa säässä ja ja melkolailla tasaisessa 2-4 metrin tuulessa.



Lähtö oli aina hengästystä aiheuttava spinnulähtö ja kuten arvata saattoi, pakkasi koko fleetti ensimmäiselle kääntöreiskalle yhtenä rintamana. Siinä sitä tönittiin veneitä kuin kanootteja toistemme kyljistä ja toimitusta säestettiin kattavilla kirosanakokoelmilla ja sääntötulkinnoilla. Karlo pääsi puikahtamaan ekana kryssille takanaan Irina. Me pääsimme kohtuullisesti irti sumpusta ja aloitimme ajamaan Karloa takaa. Parin mailin jälkeen viisikko, jolla taistelimme koko kisan läpi, oli kärjessä.




Saavutimme ekan piikkipaikan vähän ennen Kankaisselälle kääntävää länsiviittaa, mutta juuri ennen luodonkiertoa Sigmund-X ohitti meidät. Spinnu räpsähti hyvin auki ja samalla reikä nro 27 sai alkunsa. Pitkä spinnupätkä Lukkarinluodolle oli tuuliputkien hakemista ja Karlo sekä Sigmund-X antoivat osviittaa, kumpi reuna veti paremmin. Kannassa sestoivat Fun 4 Us ja Excalibur, joka uudella genoallaan oli kerrankin hyvissä asemissa luovin jälkeen. Myös Layla osoitti reipasta spinnuvauhtia saavuttamalla kärkiporukkaa. Tässä kohtaa teimme kisan ainoan virheen, kun lähdimme leikkaamaan eteläreunasta kohti pohjoisreunaa silla seurauksella, että sekä Fun 4 Us ja Excalibur kuittasivat ohi.

 Ennen hienoa manööveria...


... ja jälkeen.....ttu!

Lukkarinluodon kääntömerkille tulimme siis viidentänä ja ero Karloon ja X:ään tuntui pikkasen turhan kovalta. Lähdimme kuitenkin hakemaan rohkeasti tuulta jälleen eteläreunalta ja sinnepäin mennessä kuittasimme jo Fun 4 Us:n ja Excaliburin. Jonkin ajan päästä olimme taas Karlon ja X:n kannassa ja kiinni ja spinnuteltaessa kohti Savonlinnaa kuittasimme molemmat reilulla leikkailulla. Spinnujiipit alkaa olla hallussa, ainakin tällai kevyellä kelillä. Aiheeseen palataan vielä varmasti....





Tultaessa maalinjaa kohti poika saunoi taas perinteisesti ja elättelimme hieman toivoa kisan lyhentämisestä, koska se olisi tiennyt kisan nopeimman veneen titteliä ja norppapatsasta takan reunalle seuraavan vuoden ajaksi, mutta töräytystä ei kuulunut ja hyvä niin, koska tuuli ei osoittanut laantumisen merkkejä. Luovipätkä Kaupinsaaren itäkärkeen sujui hyvin, mutta Fun 4 Us seurasi kuin hai laivaa ja saavutti meitä reippaissa puuskissa. Viimeiselle spinnupätkälle lähdimme käytännössä rinnakkain. Takaa tullut Excalibur sai myös spinnupätkällä ison vaihteen silmään ja saavutti kärkikaksikkoa vastustamattomasti.



Tultaessa viimeiselle kääntömerkille, oli Excalibur vetäissyt sata metriä kaulaa ja ote norpasta oli napakka. Fun 4 Us:n spinnujiippi jäi hieman myöhäiseksi ja pääsimme kuittaamaan sisäkurvista ohi. Viimeiset sadat metrit eivät enää muuttaneet järjestystä, vaan maaliin tultiin järjestyksessä Excalibur, me, Fun 4 Us, Karlo ja Sigmund-X. Helevetin hienoa kamppailua koko kisan ajan, kaikki viisi venettä olivat vuorollaan kärjessä!!!

Tasureilla Layla saavutti voiton ilmeisesti hyvin puhaltaneen viimeisen spinnupätkän ansiosta ja Karlo päihitti meidät 7 sekunnilla!! Kolmossija ei ottanut kuitenkaan pannuun, vaan päällimmäisenä jäi mieleen loistava kärkikamppailu, lähes virheetön purjehdus ja hieno kesäkeli. Tätä huttua voisi nauttia useamminkin!

Ja tulokset löytyy tuolta http://www.sivukoti.com/saimaanpursiseurat/kuvat/Oopperar2011.htm

Venevauhtiin on kyllä tullut radikaali parannus ja vielä joku aika sitten ei olisi voinut kuvitella olevansa maalissa ennen Karloa ja Sigmund-X:ää. Maistui makialta!

Ilta menikin sitten Savon Regatan päätöstä juhliessa. Tuli samalla testattua veneen kantokykyä, kun istuinkaukaloon pakkautui parhaimmillaan 21 seiloria. Sopu (vai soppa?) sijaa antaa...



Savon Regatta on hieno tapahtuma ja tänne soisi merenelävienkin saapuvan katsastamaan Saimaata ja sen kisaveneiden kilpailukykyä.
Seuraavina kisoina olisi tarjolla 24h Lappeenrannassa ja Joutseno siitä viikon päästä. Ennakkoarvioista poiketen ei taida malttaa pysyä poissa.....



perjantai 8. heinäkuuta 2011

Pläkä, pläkempi, pläkin

Mutta oli myös hetki, jolloin se muistutti epäilyttävästi purjehduskilpailua. Ei vaan ehtinyt silloin fotailemaan...





Ajoittain myös saavutimme reippaan 1,0 solmun nopeuden...





Huomenna koittaa sitten Savon Regatan grande finale.

Rakas Joulupukki, tuo joululahjat koko fleetille jo huomenna ja anna sellainen 3-4 metriä tuulta KOKO kisan ajan KAIKILLE VENEKUNNILLE. Toivoopi Janne.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Nousukiidossa

Savon Regatan 2. osakilpailu oli kuin toisinto Kuopion kisasta. Tuuli 1-2 m/s koko kisan ajan.

Saimme todella paskan lähdön, mutta noin metrinen tuuli armahti meitä ja muut paitsi Sigmund-X saatiin kiinni muutamassa minuutissa. Mailin verran kisattuamme aloitimme spinnu ylös-alas -jumpan, jonka seurauksena saavutimme X:n ja etenimme spinnuossuutta tasatahtiin.


Spinnupätkän lopussa alkoi ZZ Topin biisit kuulua yhä lähempää ja näimme miten Trixie veteli henkilökohtaisessa keula kohisten ja hetken päästä se oli jo rinnalla. Käsittämätön nousu! Tästä jatkoimme kolmisin eteenpäin ja kun luoviosuus alkoi, jätimme X:n kanssa Trixietä jälleen, mutta seuraavalla Kalisaarten kierrolla se jatkoi vimmaista spinnuttelua antamatta periksi. Jaakonsaaren velloksilla tuntuu olevan spinnutrimmit hallussa.




Viimeisellä kääntömerkillä kohti maalia olimme äksää edellä reilut puoli veneenmittaa, mutta tilanantovelvollisuuden myötä pääsivät yläpuolelle viimeiseen luoviin ja eka paukku valui käsistä.


Mutta kyllä sijoitus 2/6 maistui hyvälle ja Kuopiossa löydetyt trimmit olivat näköjään muistissa. Ja nythän tässä ei ole kuin yksi tavoite. Tosin torstaiseen kisaan vastus kovenee jälleen, kun etelän veneitä saapuu Järvisydämeen....



Laiturilla jälkikasvu keksi oivan ansaintamahdollisuuden, kun alkoivat pestä kansia ja vesilinjoja. Taitaa olla kesän jäätelörahat kasassa. Vuorossa "Saimaan Puma" Aijaa....