maanantai 23. heinäkuuta 2012

Hälärikeikka

Tuli syvänmerenpurjehtijoille kutsu töihin. No ei siinä mitään, pitäähän se lähteä, kun käsky käy, vaikka reilun vuorokauden varoitusaika tuntui hivenen tiukalta pelkän tsekkauskeikan realisoiduttua ostopäätökseksi. Jussi mietti asiaa vajaat puoli minuuttia ja niinpä lähdettiin seuran kommodorin seuraksi hakemaan pikkuruista Beneteauta Riikasta...



Alussa oli jonkin verran hankaluuksia omistajamafiooson kanssa ja jossain veiheessa näytti, että päästään koko porukka mustassa autossa jonnekin syrjäiselle soramontulle, mutta solkkaamisen jälkeen kaikki alkoi lutviutumaan ja päästiin matkaan....


Seuraavaksi alkoivat tekniset ongelmat veneen seisottua pukilla viimeiset kaksi vuotta. Muutaman mailin jälkeen turbo sököksi ja taas solkkaamaan ongelmaan ratkaisua. Löytyikin paikallinen moottoriguru ja yhdessä kipparin kanssa päätyivät ohittamaan turbon sulkulaipalla ja öljyputken tukkimisella. Moottoriguru palasi muutaman tunnin päästä hienosti fiksatun osan kanssa ja matka pääsi jatkumaan....

Kippari ja turbo

Vihdoin päästiin asiaan ja suunnitelmana oli vetää yhtä soittoa Suomeen lisättynä tankkauksella Haapsalussa. Tuulet olivat onneksi myötaisen puoleisia ja matka eteni joutuin....

Välillä satoi enemmän kun toisinaan


Haapsaluun tultaessa keli alkoi korjaantua ja putkahdettaessa Suomenlahden puolelle, luoteistuuli nousi kymppiin ja tehtiin suunnitelmamuutos nro 26, jossa päämääräksi vaihtui Helsinki Hangon sijaan. Reipasta sivutuulipurjehdusta yön läpi ja aamulla klo 9 vene parkkeerattiin Suomenlinnan laituriin. Riika-Helsinki reilussa 36 tunnissa, ei paha.




Ja veneestä; Totesimme yhteen ääneen, että paatti sisältäen (4x1h+kh)+k+oh oli todellakin hintansa väärti kaikkien vaikeuksien jälkeenkin. Samalla Saimaan purkkareiden keskimitta loikkasi taas pari pykälää ylöspäin.....

viereiset jollat on nelikymppisiä

2 kommenttia:

  1. aika julmetun kokonenhan tuo on Saimaalle :)

    .samuli

    VastaaPoista
  2. Tehty selvästikin isoille vesille ja järjelliseksi hankinnan muuttaa omistajaperheen parin vuoden päähän ajoittuva Välimeren keikka. On sellainen laitos, että alle viiden metrin tuulissa ei paljon kannata purjeita tuuletella...

    VastaaPoista