keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Jos

Jos kaikki menisi aina putkeen, sitä oltaisiin kovia jätkiä. Joskus päästään kuitenkin lähelle. Niin venäläisen kiven kierrossakin...


Miehistöä oli tällä kertaa riittävästi tarjolla ja laadullisestikin parasta A-ryhmää ilman viime hetken poisjääntejä, eli lähtökohdat oli kunnossa. Vastoinkäymiset alkoivat kuitenkin heti veneelle tultaessa, kun joku mulkero oli irrottanut keskiviikkoiltana kytketyn maasähkön ja akut olivat erinomaisen vajaat. Siinä sitä sitten tehtiin se, mitä muutamassa tunnissa voitiin, mutta pahasti jäivät vajaiksi.

Toinen vastoinkäyminen sattui sadan metrin ajon jälkeen, kun totesimme paskakuorman hyödyttömäksi venevauhtia ajatellen. Vattuniemen septille ei näköjään ollut asiaa 2,2 syväyksellä ja niin saimme mukaamme muutaman kymmenen kilon lisäpunnuksen ja todennäköisesti palan pakkelia irti kölistä...









Itse kisan alkaessa tuuli hyytyi pahasti ja tiivis sumupatja antoi oman mausteensa soppaan. Siinä sitä sitten kelluttiin kohti Melkkiä. Lisäksi meidät meinattiin jyrätä paaralla yli sisaraluksen toimesta, mutta kääntö piihin, protestilipun liehuttelu ja Audi Gekkon saaminen todistajaksi laski verenpainetta sopivasti. Kasuunille tultaessa ainoastaan Arwen oli karannut muulta 36.7 -fleetiltä.



 
Alkoi tuskaisen hidastempoinen spinnuttelu kohti Kalbådagrundia ja Kotkan Porttia. Ja kun portille tultiin, olikin sisarliuta muutaman minuutin sisällä pl. Arwen, jonka venevauhti tuntuu olevan koko ajan liikaa muille. Tuuli nousi koko ajan ja Suursaarelle saavuttaessa pohdittiin keulapurjeen vaihtoa jo ennen sen nostamista. Ja olisihan se pitänyt vaihtaa, koska saaren yli puhaltavissa vihaisissa puuskissa sen vaihto olikin jo oma ohjelmanumeronsa. Jazzin peräpeilissä roikkuminen vaihtui ainakin puolen mailin takamatkaksi.

Kryssillä uusi G3 tuntui toimivan varsin hyvin ja hämmentävän tasaväkistä oli kryssiminen koko fleetin kesken. Murheena tuli kuitenkin nostimen katkeaminen, koska toinen keulapurje oli nostettu toisella spinnun nostimella ja äärimmilleen tunkattuna se ei kestänyt vinoa vetoa yläraudan läpi. Siinä niitä minuutteja taas meni. Jossain kohdin kryssiä havaittiin myös vessan tulvivan vedestä pohjaventtiilin oltua auki ja lukkopumpun jäätyä sulkematta. Taas lisää ylimääräistä ohjelmaa. Kalballe tultaessa tuuli moinasi ja siihen päälle tuli vielä meille epäedullinen shifti. Kasuunilla oltiin kuitenkin taas neljän 36.7 -veneen kesken lähes nipussa, mutta meillä oli Musta Pekka kädessä. Viimeiset spinnuvedättelyt toivat meidät aivan Nea Noran ja Hold Fastin kantaan, mutta ohi saakka ei päästy. Oli siis tyytyminen pökäpaikkaan.

Jossittelulle jäi ainakin tilaa; jos olisi vaihdettu keulapurje ajoissa, ei aikaa olisi palanut tolkuttomasti vaihtoon ja nostin ei todennäköisesti olisi katkennut. Jos vessan siivoukseen ei olisi tarvinnut uhrata puolta tuntia, olisi SOL-Saarinen voinut haikata senkin ajan laidalla. Jos paskakuorma olisi saatu poistettua, olisi vauhtia tullut ainakin 0,001 solmua lisää. Jos jättöreunat ja köliprofiili olisivat kunnossa, vauhtia tulisi varmasti lisää. Jos joku jaksaisi hioa pohjan keväällä, vauhtia tulisi vielä lisää. Jos kaikki virvelit sun muut härpäkkeet eivät olisi kyydissä, me suorastaan lennettäisiin. Jos akut olisivat olleet täynnä, olisi kaljat olleet kylmiä ja vauhti varmasti huomattavasti parempi. Ja ennen kaikkea, jos oltaisiin parempia purjehtijoita, pärjättäisiin paremmin.

Tämä kovassa seurassa kisaaminen tartuttaa ihmisparkaan väkisinkin hifistely-, tuunaamis- ja keventelyvirukset, joiden kanssa sitä sitten on vaan pakko elää. Toivottavasti into ja käytettävissä olevat varat eivät vaan lopu kesken...

Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno kisa ja 36.7 -fleetin tasaisuus on kyllä epätodellista; 35 tuntia kisaamista ja maaliintulosijoitukset 2-6 alle 12 minuutin sisällä!!! Lyhyellä matikalla ero on 0,57 %, jos eroja nyt näin voi edes määritellä. Pikkusiskoilla ero kärjen ja häntäpään välillä oli kuitenkin yli kolme tuntia. Arwenin hylkäys oli harmillinen tapaus, varsinkin, kun vauhti oli jälleen ylivoimaista. OD toi taas tähänkin kisaan ihan oman fiiliksensa ja välillä ei edes muistanut koko orsihommaa.

Eikä sitä protestiakaan sitten kuitenkaan jaksettu jättää. Meiltä vietiin ehkä 30 sekkaa, mutta protestoitavalta olisi todennäköisesti viety aika paljon enemmän. Mummon oppienkin mukaan sisaruksia ei saa kiusata...


18 kommenttia:

  1. Siis siinä Hoskin St1-aseman septilläkö kolistelitte?

    Noin muuten, mekin ollaan jok'ikisen kisan jälkeen jossiteltu pitkä lista, mutta jostain syystä ne kaikki jossit aina unohtuvat seuraavaan starttiin mennessä. Kumma juttu.

    VastaaPoista
  2. Siinä juuri. Septilaiturille tultaessa oikealta puolelta on poiju ja sen oikealla puolelle pysähtyi kerralla. Oliskohan joku vanha poijupaino tms.?

    Vuosi on pitkä aika. Muistuttakaa joku, että luen aikaisemmat raportit ennen 2015 kisaa... ;-)

    VastaaPoista
  3. Mikä oli muuten syy Arwenin diskaukseen?
    -Jan R

    VastaaPoista
  4. Purjehtivat Suomen aluevesirajan sisäpuolella.

    VastaaPoista
  5. Niin se meni. Bianco oli kuulemma nähnyt ja tehnyt protestin.

    VastaaPoista
  6. Oikein tehty Biancolta. Räikeä rike, varsinkin kun kipparikokouksessa vielä tähdennettiin asiaa. Se on asia, jos tuollaisessa pitkässä kisassa on joku styyra-paara, siitä tuskin pilaa kaverin kisaa mutta nyt tuli hylsy aiheesta. Ehkä 2015 kaikki veneet alkaa pysymään oikealla radalla, kun on varoittava esimerkki?

    VastaaPoista
  7. Käytännössähän Kotkan portilta ei pahemmin voi vetää pohjoiseen ilman rajarikettä. Niin lähellä se raja kulkee.

    VastaaPoista
  8. Vahvistan asian tilan Biancon puolesta. Meitä otti vuoden 2013 kisassa päähän se, että valtaosa luokan parhaista veneistä ajoi reilusti sisäisten aluevesien ullkorajan sisäpuolella, joten päätimme tähän kisaan lähtiessämme jättää protestin kaikista kilpakumppaneista, jotka syyllistyvät moiseen ja joista meillä on pitävät todisteet. Teimme tänä vuonna vastaavan havainnon myös luokan voittajaveneestä, mutta kyseinen vene oli silloin suht kaukana eikä heidän AIS-lähettimensä ollut päällä, joten todisteidemme "pitävyys" ei ollut paras mahdollinen. Yritin maaliin tulon jälkeen tavoitella Gekon Hannua puhelimitse kysyäkseni häneltä mielipidettä/ "ristisuuntimatodistusta" luokan voittajaveneen tekemisistä, mutta en saanut Hannua kiinni ennen kuin protestien jättöaika umpeutui. Hannu soitti minulle myöhemmin takaisin ja vahvisti havaintoni omasta puolestaan...

    Kilpakumppaneille samalla tiedoksi, että jatkamme tällä linjalla myös tulevissa kisoissa; jos kilpakumppanimme rikkoo sääntöjä (joko tahallaan tai vahingossa) eikä korjaa rikkomustaan omaehtoisesti, jätämme asiasta aina protestin sisään. Tasavertainen kilpaileminen perustuu sääntöjen ehdottomaan noudattamiseen ja protestikäsittelyt kuuluvat purjehdukseen (vaikkei protestilautakunnan kuultavana oleminen aina kovin hauskaa olisikaan)...

    VastaaPoista
  9. Selkeää tekstiä eikä tuohon liene kellään lisättävää. Kääntyvä peräsin taitaa olla jokaisessa vehkeessä....

    VastaaPoista
  10. Hieno linja minusta!

    Mites muuten ehdottasitte menettelyksi, jos todisteet ilmaantuvat protestien jättöajan jälkeen tai ovat eri luokan veneistä, esimerkiksi näköhavaintoja tai sitten ais tai gps trackeinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on täysin asianomaisen kipparin omassa vallassa; joko otetaan RAF ja respektiä tai sitten ei.

      Poista
    2. Ja niitä, jotka ovat jääneet kiinni protestiajan jälkeen eikä tajua ottaa RAF, pilkataan vielä kymmenen vuotta epärehellisiksi kusettajisksi. Esimerkkejä löytyy!

      Poista
  11. Opimme tästä casesta, että periaatteessa protesti kannattaa aina jättää sisään (ennen protestien jättöajan päättymistä), vaikka todisteiden kerääminen olisikin vielä jostain syystä kesken. Jollei riittävää todistusaineistoa saa jostain syystä kasaan protestikäsittelyyn mennessä, voi protestin käsittääkseni aina peruuttaa ennen käsittelyn alkamista ilman seuraamuksia. Tämänkertaisessa todistusaineistossa pääosaa näytteli AIS-plotterista otettu valokuva, jossa näkyi kaikki tarvittava (pvm, kellonaika, aluevesiraja sekä sen sisäpuolella ollut vene nimen ja koordinaattien kera). Sähköinen materiaali kelpaa siis hyvin protestikäsittelyyn. Yksinään se ei toki riitä, vaan myös normaalit "meriselitykset" on syytä antaa...

    Toivottavasti tämä jäi meidän osaltamme kauden viimeiseksi protestikäsittelyksi... Hyviä tuulia itse kullekin! :-)

    VastaaPoista
  12. Se vaan tässä sopassa ihmetyttää, että miten helvetin munatonta porukkaa purjehduspiireissä pyörii. Jos teet virheen ja huomaat sen jälkikäteen, niin jokainen selkärankainen purjehtija ottaisi RAFfin. Vaan mites todellisuudessa. Viimevuonna oikein youtubehaastattelussa elvisteltiin miten nerokkaasti vedettiin Tiiskerin pohjoispuolelta ja pärjättiin. Tänä vuonna esimerkiksi First 31.7:n kärkiveneet vetelivät träkkien mukaan reilusti väärältä puolelta. Eipä ole silti Raffeja näkynyt.

    Siis mikä siinä nyt on liian vaikeaa. Onko se takanreunuksella kököttävä pysti niin tärkeä ja ainutlaatuinen, ettei sitä voi luovuttaa radan rehellisesti purjehtineelle?

    Helvetti, mä vedän seuraavan kisan koneella ja jos kukaan ei protestoi, käyn pokkaamassa pystin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kauden päätteeksi voimme jakaa "vuoden ämmä" palkinnon näille munattomille nilviäisille

      Poista
    2. Niin, lähinnähän tuossa on se että miksi turhaan kiertää Suursaarta ylipäätänsä jos ei aio noudattaa rataohjeita ja toisekseen, miksi turhaan vaivata asiasta protestilautakuntaa, aina voi kysyä myös viranomaisilta kantaa asiaan...tuo purjehdusohjeitten kohtahan ei ole kilpailijoitten kiusaksi vaan seurausta siitä ettei Venäjä ole Schengen-maa. Olisi tietenkin kiva nähdä että tuleeko DSQ:n seuraksi sitten vielä tuomiokin :)

      Mutta itse näkisin kaksi syytä näihin keisseihin joita on kieltämättä aika paljon:
      1. Yleisesti käytössä olevissa plottereissa ei ole aluevesirajaa merkattuna, tätähän kaikki käyttävät tekosyynä merimiestaidon puutteeseen, mutta omaa avuttomuuttaanhan siinä lähinnä alleviivaavat, muka avomeripurjehtijoita, niin OFFSHOREA että, mutta navigointitaidot rajoittuvat Raymarinen On/Off-nappien painamiseen.
      2. Navigoinnissa tukeudutaan täysin plottereihin, deckmanneihin yms. että ei tosiaan edes mietitä että asialle voisi ehkä tehdäkin jotain ts. merkata raja waypointteina etukäteen tai raja-leveysasteina joita ei ylitetä

      Poista
    3. Niin, jos nyt joku tahtoo silleen helposti leikkiä trackeilla (tai esim. puhdistaa omaa omaatuntoaan) niin esim. tässä nyt on plotattuna yhden anonyymin veneen tracki.
      http://www.rastit.fi/509/

      Ja aluevesirajahan näkyy tuolla karttapohjalla, vaikkei sitä nyt varsinaisesti alleviivata kun kyse ei ole merikarttapohjasta.

      Poista
  13. Missä plotterissa ei näy sisäisten aluevesien ulkorajaa? Ainakin Raymarinessa ja Garminissa näkyy. Tässä yksi plottereissa yleinen karttamerkki: http://www.navionics.com/en/webapp

    Rajahan ei ole kovinkaan mystinen vaan suora viiva uloimmasta luodosta seuraavaan, joten sen paikka ei pitäisi olla vaikeasti keksittävissä, vaikka se plotterista puuttuisikin.

    VastaaPoista