Saavuimme Helgolandin satamaan reilun vuorokauden kulutta Den Helderistä lähdön jälkeen. Odotuksia ei juuri ollut ja helvetillisen kylmän ja Atlantin puolen ainoan luoviosuuden jälkeen tavoitteena oli, että tänään joku kantaa meille ruoan pöytään. Hafenmaister osoitti saksalaista täsmällisyyttä ja kielitaidottomuutta esitellessään sataman palveluita saksenglanniksi. Ainoa selväksi tullut asia oli, että vene oli pysäköity väärin. Veneen siirron ja suihkun jälkeen alkoi kierros kylällä. Verovapaaseen tyyliin paikka oli vuorattu viina-, tupakka-, hajuvesi-, karkki- ja vaatekaupoilla sekä eläkeläispariskunnilla. Pirtumyymälöiden määrä muihin kauppoihin verrattuna oli silmiinpistävä, mutta ymmärrettävä. Kun kaksin käsin kantoi autotallimyymälästä viinaksia veneeseen, tunnontuskissaan sitä poikkesi perheonnen säilyttämiseksi vielä karkki- ja hajuvesikauppoihin. Viimeistään kotona tuli selväksi, että sapluuna oli mietitty ja toimiva. Olisikohan tämä nyt se kuuluisa win-win -tilanne..?
Reissun parhaalla pubikierroksella oli havaittavissa suuren urheilujuhlan alkuverryttelytunnelmaa. Pian selvisikin, että parin päivän päästä oli alkamassa Nordsee Woche, joka on saaren oma October Fest. Totesimme ajoituksemme olevan perseestä. Kun rahnikkainen aamu koitti ja teimme lähtövalmisteluja, kuin vittuiluna alkoi satamaan pystytetyn olutteltan ämyreistä saksalaisten olutrallien huudattaminen. Huuruisestä päästä ei valitettavasti irronnut yhtään pätevää selitystä lisäviikolle, vaikka sellaista tarjoiltiin satama-altaassa potkuriin tarttuneen köydenpätkän muodossa. Jotenkin tuntuu, että tämä ei ollut viimeinen käynti tällä saarella....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti