perjantai 28. tammikuuta 2011

Veneenhakureissun parhaat palat, osa 1

Työviikon jälkeen pikkuviinissä heltyy helposti nostalgisoimaan purjehduskuvien ja -videoiden parissa. Viime kesän parhaat muistot liittyvät Ranskanreissuun ja muutama paikka jäi erityisesti mieleen. Atlantin puolella ehdoton ykkönen oli kaikkien veronkiertäjien paratiisi Helgoland. Kartalla kärpäsenpaskan kokoinen saari muutama kymmenen mailia Saksan rannikolta Tanskan kainalossa.


Saavuimme Helgolandin satamaan reilun vuorokauden kulutta Den Helderistä lähdön jälkeen. Odotuksia ei juuri ollut ja helvetillisen kylmän ja Atlantin puolen ainoan luoviosuuden jälkeen tavoitteena oli, että tänään joku kantaa meille ruoan pöytään. Hafenmaister osoitti saksalaista täsmällisyyttä ja kielitaidottomuutta esitellessään sataman palveluita saksenglanniksi. Ainoa selväksi tullut asia oli, että vene oli pysäköity väärin. Veneen siirron ja suihkun jälkeen alkoi kierros kylällä. Verovapaaseen tyyliin paikka oli vuorattu viina-, tupakka-, hajuvesi-, karkki- ja vaatekaupoilla sekä eläkeläispariskunnilla. Pirtumyymälöiden määrä muihin kauppoihin verrattuna oli silmiinpistävä, mutta ymmärrettävä. Kun kaksin käsin kantoi autotallimyymälästä viinaksia veneeseen, tunnontuskissaan sitä poikkesi perheonnen säilyttämiseksi vielä karkki- ja hajuvesikauppoihin. Viimeistään kotona tuli selväksi, että sapluuna oli mietitty ja toimiva. Olisikohan tämä nyt se kuuluisa win-win -tilanne..?







Reissun parhaalla pubikierroksella oli havaittavissa suuren urheilujuhlan alkuverryttelytunnelmaa. Pian selvisikin, että parin päivän päästä oli alkamassa Nordsee Woche, joka on saaren oma October Fest. Totesimme ajoituksemme olevan perseestä. Kun rahnikkainen aamu koitti ja teimme lähtövalmisteluja, kuin vittuiluna alkoi satamaan pystytetyn olutteltan ämyreistä saksalaisten olutrallien huudattaminen. Huuruisestä päästä ei valitettavasti irronnut yhtään pätevää selitystä lisäviikolle, vaikka sellaista tarjoiltiin satama-altaassa potkuriin tarttuneen köydenpätkän muodossa. Jotenkin tuntuu, että tämä ei ollut viimeinen käynti tällä saarella....

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vaikka vettä oli pohjaan saakka...

...Kävi näin


Ehkä paras pelastus oli kiven/kallion muoto. Ei tullut kertapysähdystä vaan hyppy ja puolihallittu telemark -alastulo.Lyijy kait toimi samalla jonkinlaisena iskarina. Vauhtia oli reilut 6 solmua. Se on aika shokeeraava kokemus ja vain ne ymmärtävät, jotka ovat sen joskus kokeneet. Turkkilevyjen paniikinomaisen poiston ja pikatarkastuksen jälkeen matka jatkui, mutta tarkempi tarkastelu myöhemmin osoitti, että veneelle on hommattava menopaluu pääkaupunkiin. Asia varmistui ylösnoston jälkeen. Hiushalkeamat kölin takareunan kohdalla palkissa, pentterin liikahtaminen, turkkilevyn pieni pykältäminen ja halkeama sisämodulissa läpiviennin kohdalla kertoivat, että vene vaatii Leeveneen hellää hoitoa. Rakenteen lujuus perustuu sisämodulin ja ulkokuoren tiukkaan ja jatkuvaan yhdyntään ja sen keskeytyminen aiheuttaisi myöhemmin vääjäämättä isompia murheita. Pienoinen paniikki iski myös satamaan tullessa, kun pakittelun aikana ruori jumittui ja pelko peräsinakselin vääntymisestä valtasi mielen. Pienen tutkimisen jälkeen kuitenkin selvisi, että vain ruori oli vääntynyt ja otti kiinni upotuksen reunoihin.

Noston jälkeen saatiin myös pieni lisäselitys huonoon venevauhtiin. Ranskassa veneen pohja oli virheetön, mutta nyt pari myrkkykerrosta oli irti isolta alalta ja pestessä sitä irtosi levyinä koko ajan lisää. Ainakin 0,01 solmua on tullut turpaan törkyisen pohjan vuoksi. Koko harrastuksen kannalta on ratkaisevan tärkeää päivittää ja täyttää selityskoria kaikenlaisilla ja jokaiseen tilanteeseen sopivilla selityksillä, joilla voi peittää paskat suoritukset tai parhaimmillaan ne suovat jopa oikeuden huudella kommentteja yleisön joukosta palkintojenjaon aikana.

Harmillista on myös perinteisten talvifiilistelyjen puuttuminen; Pelkkä masto ja tyhjä pukki ei houkuttele keksimään syitä jatkuviin ja turhiin käynteihin veneellä. Vika/puutos/säätämislistan päivittäminenkään ei suju, kun ei voi hömöttää oluttölkki kädessä sitloorassa pressun alla. Kun vene joskus kevättalvella palaa, on otettava kaikki menetetyt yhteiselon tunnit takaisin...


perjantai 14. tammikuuta 2011

On ammattimiehiä ja Ammattimiehiä

Ja mistä ne erottaa? Oikeiden Ammattimiesten ei tartte selitellä mitään. Yli-innokkaille apumiehille Oikeat Ammattimiehet vaan toteavat, että älkää koskeko mihinkään. Oikeat Ammattimiehet eivät tee mitään ylimääräistä ja jokaisesta liikkeestä huokuu kokemuksen tuoma varmuus. Pepe Lindholm on Oikea Ammattimies. Siistiä sisätyötä tekevän on häkellyttävää seurata Oikean Ammattimiehen työtä. Tekee mieli ottaa hattu päästä...

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Täysillä sisään ja paareilla ulos

Tarkoituksena oli harjoitella kisaamista uudella veneellä vasta kotikisassa, mutta into voitti taas kerran ja Impeen vei tie. Aamulla perheen ulkoistaminen vei jälleen aikansa, mutta onneksi ajoissa paikalle saapunut kisamiehistö oli pääosin jo hakureisuulla olleita heppuja ja siksi veneen kisakuntoon saattaminen kävi nopsasti. Tuuli oli sataman edustalla kovin heikon oloinen ennusteisiin verrattuna ja siksi ensimmäinen virhe tehtiin jo laiturilla; Eikun suurinta keulaan.

Kuva Altair

Lähtö oli sekavan oloinen tuulen pyörimisestä ja puuskaisuudesta johtuen ja hetki lähdön jälkeen päätimme tempaista spinnun ylös, kun muutkin niin tekivät. No siitähän ne ongelmat sitten alkoivat. Kun saimme sen lopulta vetämään kunnolla, olimme fleetin alin vene ja kääntömerkki oli edessä. Piinasimme niin ylös kun spinnulla pääsi ja saaren yli alkoi tulla napakoita puuskia. Repiessäni spinnua laidalta sisään, nostin pääsi puuskassa irti, tuuli nappasi toppiin ja spinnu purkautui uudelleen karkuun. Alaskuutti juoksi polvitaipeesta painaen samalla jalan mantookia vasten. Voin kertoa, että polvitaive ei toimi plokina ja poltettuaan housut, skuutti kärytti nahkaa koko voimallaan. Noh, matka jatkui ja tuuli nousi koko ajan. Ajoimme sivutuulta kääntömerkille saakka ja kaikkien spinnut pysyivät pussissa Botukoita lukuunottamatta. Sivutuulessa ajoimme rintarinnan SSR:ien kanssa eikä niihin saatu mitään eroa, kun pääsivät hyödyntämään ominaisuuksiaan niin hyvin. Kääntömerkin jälkeen alkoi luovipätkä ja siinä teimme kisan parhaan (ainoan?) suorituksen. Ykkösreivi ja kunnon latistaminen G1:stä huolimatta teki reilun eron SSR:iin ja tuntui, että saavutimme jopa hieman kärkiveneitäkin. Lähes koko loppukisa olikin oikeastaan löysää luovia pientä myötätuulipätkää ja loppuluovia lukuunottamatta.


kuva Altair

Loppuluovilla emme tehneet reiviä ja meille saattuneet shiftit olivat todella huonoja ja puuskat kovia. Proutsailimme koko ajan ja tuntui, että maaliviiva ei lähene ollenkaan. Sitten G1:n repesi tarttuessaan vendassa saalingin päähän repien snorpin irti useiden metrien matkalta. Nilkutimme maaliin pelkällä isolla ja samalla takaa tulevat veneet tulivat niemenpäästä yhdellä halssilla maaliin. Ikinä ei ole ottanut kisan jälkeen näin paljon päähän. Oppirahat maksettiin rahallisessa, henkisessä ja ihmislihan muodossa kertasuorituksena korkoineen. Paska sijoitus 9/11 oli sivuseikka, mutta tuo numerosarja kuvaa kisaa hemmetin hyvin....

Kotikisassa noustiin ojanpohjalta. Kevyttuulinen kisa, josta ei jäänyt muuta mieleen kuin se, että emme tehneet virheitä, Damski pysyi koko ajan takana ja sijoitus oli yllättävän hyvä 3/15. Ehkä tämä homma opitaan joskus....

Kuva Jammu


Linnansaaren kisa alkoi tyynessä ja pari mailia lähdön jälkeen jäimme saaren taakse tyveneen. Siinä sitten seurailimme kun mm. FE83:t ajalivat alapuolelta ohi. Pääsimme maaliin emmekä olleet viimeisiä, 8/9... Hurraa!!




Leppävirralla tuuli oli jälleen kevyt ja meillä oli suuria vaikeuksia löytää luovilla vauhtia tai nousukulmaa. Räpelleltiin kuitenkin kunniallisesti maaliin sijoituksella 5/6.

Kuopiossa ajeltiin taas kerran sivutuulessa melkein koko kisa. Meripurje taikoi G1:n ihme kyllä kasaan ja taas oli heitää "mustaa jöötiä" keulaan. Tuuliolot vaihtelivat melkoisesti ja yhdessä salmessa pidettiin oikein kunnon tuuliarpajaiset. Rouva Fortuna oli meille melko suosiollinen ja loppupätkälle lähdettiin Sigmund-X:n rinnalta. Trimmit olivat kuitenkin jostain syystä viturallaan ja Jammu teki meihin sen verran kaulaa, että tasurilla hävisimme 6 sek. Tai siis väärällä tasurilla. Oikealla LYS-luvulla olisimme olleet 3/8, nyt olimme 5/8. Että tämäkin piti munata. Olin kuullut huhuja LYS:n laskemisesta, mutta kun katsoin VSSR:n lähtölistaa, LYS oli 1,29. Tulosluettelossa en kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta siellä LYS olikin 1,28. Eli lähes koko kesän annoimme paskojen suoritusten lisäksi 36 sekkaa / tunti lisätasoitusta. Sillä tavalla!!

Lappeenrannan 24 H kisasta en viitsi kommentoida mitään. Näitä voi lukea alaikäisetkin......

Kausi päättyi Puumalan Rokansaaren ja Ristisaaren Maljaan. Oli ilo ilmoittautua kisaan oikealla LYS:llä. Hieno formaatti; Banaanirata ja kaksi lähtöä. Eka lähtö meni pipariksi jumittuneen isopurjeen skuutin takia ja jäimmekin pussiin Inferno 33 Irinan ja SSR Laylan väliin. Tässä kohdalla tuli taas kerran todettua meidän surkea vauhti ja kulma luovilla. Ekan lähdön viimeinen sija oli ansaittu. Toisessa lähdössä tuuli hyytyi täysin ja selän länsireunalta löytämämme hönkäyksen voimin nousimme kolmanneksi. Kisasijoitus 6/6.

Lopullinen rankingsijoitus oli 7. Ensi kesään lähdetään kosto mielessä..............

lauantai 8. tammikuuta 2011

Miten tähän oikein on tultu....?

Tuulivoimalla liikkuminen alkoi Pernajanlahdella opparipurjehduksen ja varsinkin surffauksen muodossa joskus 80-luvulla. Harrastus jäi kuitenkin pallopelien yliajamaksi ja varsinainen toipuminen alkoi vasta Oopperaregatan gastipaikan myötä 2000-luvun taitteessa. Kesken kiivaimman omakotitaloprojektin v. 2002 törmäsin työasioiden lomassa tylysti hylättyyn Joe 17:ään. Pienen selvittelyn jälkeen konkurssipesän lakimies totesi, että joku tarjosi siitä 400,-, mutta sillä se ei lähde. Parin puhelun jälkeen olin 600,- köyhempi tietämättä sen tarkemmin mihin se summa oli kulunut, mutta sen tiesin, että yläkerran parketti vaihtui juuri laminaattiin. Pahin oli vielä kuitenkin edessä, kun "unohdin" kertoa asiasta etukäteen vaimolle. Tartuin kuitenkin härkää sarvista ja ilmoitus saikin yllättävän suopean vastaanoton. Kotiinpäin ajeli helvetin ylpeä jahdinomistaja!

Perhe innostui veneestä oitis ja ensimmäinen koko perheen yöreissu (voitteko kuvitella!!!) suoritettiin jo lyhyen tuttavuuden jälkeen. Emmekä ymmärtäneet alkuunkaan "oikeiden" matkaveneiljöiden sääliviä katseita....

Kesällä 2004 isompi vene poltteli jo kummasti. Haaviin tarttui Helmsman 23 Nauvosta ja kaupat tehtiin siltä istumalta. Kun vene saapui Savonlinnaan Halisen Pekan kyydissä, unelma oli täyttynyt! Meillä oli Oikea Iso Purjevene!!!



Pari kesää menikin sitten opetellessa matkaveneilyn hienouksia ja koko perheelle syntyi vankka käsitys siitä, että tämä on meidän juttu. Ja tottahan syvään juurtunut kilpailuvietti alkoi nostaa päätään. Ensiesiintyminen kilparadoilla nähtiin v. 2005 1.perämies J-P Ahon houkuttelemana. Oopperaregatasta jäi käteen yllättävän hyvän sijoituksen (siis ei viimeinen) lisäksi kova palo saada lisää tätä herkkua. Seuraavaan kisaan Linnansaaripurjehdukseen lähdettiinkin sitten jo seuraavana viikonloppuna.

Veneenvaihto ei ollut mitenkään mielessä, mutta sutenööri M. Damskin puhelu tammikuussa 2006 muutti tilanteen. Oli kuulemma Suomen hienoin Inferno 29 tarjolla. Totesin kuivasti, että ei ole rahaa moiseen ja ostinkin sen vasta viikon päästä. Ja kerkeehän sen Helmsmanin myydä keväällä....


Yölinnunsalmi 2006
                                                  Huomaa cruisingpelargonia!

Tämän hankinnan myötä pystyin huijaamaan itseäni jo todella vakuuttavasti; Venehankinnat oli nyt sitten tässä. Häyrysen perhe oli osoittanut, että tähän mahtuu hyvin ja kisainnon tyydyttäminen onnistuu helposti. 2006 alkoikin varsinainen kisojen kiertäminen, vakiomiehistön värvääminen ja tyhjästä opettelu. Onneksi mukaan innostui jo pariinkin otteeseen lopettanut oikea kilpapurjehtija Jukka-Pekka Aho, joka siloittikin tietä oikeaksi kilpavenekunnaksi. Oivana mittarina toimi Häyrysten Olivia, jonka kanssa kisat pääosin kierrettiin.


Sisarukset Rokiksessa


Opettelu ja kilpavarustelu palkittiin kesällä 2007 ensimmäisella Saimaaranking -osakilpailuvoitolla Kuopiossa.
Seuraavana kesäna saavutimme jotain, mistä en ollut uskaltanut edes haaveilla. Rankingmestaruus, joka vielä uusittiin 2009!! Melkoinen kehityskaari porukalle, joka korvasi taidot innolla....

Perheen lisääntymisen, uuden luokkajaon ja ulkomaalaisten nettisivujen myötä käännettiin kuitenkin taas uusi sivu tämän kipparin lokikirjassa............


Tästä alkoi yhteinen taival....

Yhteiselomme alkoi kuin afganistanilaisella avioparilla; Meidät oli naitettu jo ennen ensitapaamista. Ensitapaaminen estyi, mutta pokka ja välittäjän toimittama sähköpostiaineisto riitti ostopäätökseen. Ranskalaisesta hutilyönnistä, englantilaisista lakikiemuroista ja lakimiehistä, islantilaisten tulivuorista, vittumaisesta pankista, ranskalaisten poliisien kielitaidottomuudesta ja paikallisista mopopojista huolimatta liittomme alkoi Ranskan Deauvillessä 14.5.2010. Häämatkamme kohti yhteistä kotimaatamme aloittaisimme seuraavana päivänä yhdessä bestmanien Jukkiksen, Jounin, Pertin, Artsin ja Jussin kanssa.


Matka oli hieno kokemus, josta voisi kirjoittaa pitkän stoorin, mutta luontainen laiskuus on esteenä. Väittäisin, että jatkoa on luvassa jossain muodossa.....