sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kyllä se siitä!

Jotain oleellista kuitenkin vielä puuttuu.


Mutta alkavalla viikolla vene valmistuu ja keskiviikkona pääsen hiplaamaan sen sliipattua hipiää. Samalla on myös käytävä jokakeväisellä hankintamatkalla Larussa. Listalla on ainakin uusia plokeja, spinnunnostin, köysipussit, puosuntuoli (onko vinkkejä?) ja muuta vähäisempää purjehduskrääsää. Mastokin on nyt kaivettu hangesta ja elän siinä toivossa, että noin kahden viikon kuluessa toppi osoittaa kohti taivasta


sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Pahimmat hudit, osa 2/2

Ei näitä huteja montaa sattunut reissun tarkka suunnittelu huomioiden. Tarkalla suunnittelulla tarkoitettiin tässä tapauksessa sitä, että kaikkien piti olla töissä kesäkuun alussa. Mutta rasittavin huti oli Dunkerque. Paikka, jossa on kaksi elämää; Ennen ja jälkeen v. 1940, kun natsit pistivät paikan sileäksi . On kuin kävelisi 2. maailmansodan museossa, jossa on metallisia muistokylttejä joka rakennuksen kohdalla. Saapuminen sinne oli helppoa; Ei sulkuja, joten ei aikatauluakaan. Marina oli niin moderni, että pelkkä minuuttisuihkun käynnistäminen koodeilla ja korteilla vei hermot.



Satuimme paikkaan sunnuntaina ja auki olevan ruokakaupan löytäminen tuntui mahdottomalta. Kävelimme käytännössä kaikki keskustan kadut läpi ja lopulta päädyimme elintarvikekioskin tasoiseen paikkaan, josta saimme peruselintarvikkeet (=uunissä lämmitettävää einestä, olutta ja punkkua). Paluu veneelle oli mielenkiintoinen. Kävelystä väsähtäneinä oikaisimme firsti Ahon ohjeiden mukaan (=trust me) erään rakennustyömään poikki ja vaikka purimme työmaa-aitaa ihan vaan pikkasen, särmä vartija yhytti meidät ja yhteenotto helevetin vihaisen saksanpaimenkoiran kanssa oli millin päässä. No hölmöä esittämällä päästiin tästäkin. Pääsimme lopultakin syömään, mutta heti kärkeen totesimme 5 litran punkkutönikkämme olevan pilaantunutta eikä kellään ollut voimia lähteä kävelemään takaisin. Heti perään paikalle saapui kumiveneellinen tullimiehiä. Ilmeisesti oli virhe liikkua SlPS:n lippu perässä, koska pelkästään siinä jo riitti selittämistä. Olimme joutua pidätetyksi, kun jätkien pokka ei enää pitänyt tavatessani tullimiehille kuvitteellista VHF-kutsuamme PÄRSTÄVÄRKKI. Lopulta ne kai totesivat tilanteen olevan toivoton ja poistuivat veneestä.




Lähdimme aamuviideltä päästäksemme sataman edustalla olevan särkän yli ja sopivassa spinnutuulessa siirryimme Belgian aluevesille.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Veneenhakureissun pahimmat hudit, osa 1/2

Rotterdam kuulostaa hienolta. Siihen ne hienot asiat jäivätkin ainakin yösijaa etsivän veneilijän kannalta. Maas-joen suu on erittäin vilkasliikenteinen ja järjettömän kokoisia konttilaivoja ja muuta liikennettä sai väistellä tosissaan.





Elimme siinä käsityksessä, että jostain läheltä löytyy tietenkin sopiva vieraslaituri ja tähystimmekin purkkareiden mastoja. Ekat 10 mailia, pelkkää rahtisatamaa ja usko koetuksella. Lisäksi maahanmuuttoviranomaiset tarkastivat veneen ja huomauttivat meidän ajavan liian keskellä jokea. 16 mailin kohdalla loppui usko ja koneesta kierrokset. Nilkutimme iltahämärässä Delta hotellin kainalossa olevaan kanavanpätkään, josta löytyi pieni tankkauslaituri. Juoksujalkaa hotellille dinnerin toivossa, mutta keittiö oli jo kiinni, eikä epäsiistien seiloreiden viehätysvoima purrut respan neitoon yrityksista huolimatta. Päädyimme taksikyydillä mäkkäriin, josta atriat mukaan ja veneelle syömään. Kesken aterian alkoi kaiku hälyttää ja huomasimme vuoroveden olevan edelleen laskussa. Kello oli n. 23 ja laskujemme mukaan veden pitäisi olla alimmillaan puoliltaöin, mutta eihän meidän omiin laskelmiin voinut luottaa. Köydet irti ja takaisin joelle pyörimään. Huutelimme huoltoalukselta veden korkeustietoja ja saimme vahvistuksen asialle. Takaisin samaan kanavaan, mutta varmuuden vuoksi syvempään kohtaan jossa pokkana sukellusaluksen kylkeen kiinni. Kait ne aamulla herättää, ennen kuin lähtevät...



Aamulla heräsimme miellyttävään jäteauton kolinaan ja lähtöä tekevät sukeltelijat komensivat meidät katseillaan muualle. Siirryimme takaisin tankkauslaiturille ja päätimme vetää kunnon hotelliaamiaisen. Mahat pekonista pinkeinä ryhdyimme ratkomaan hyytymisongelmaa puhelimitse. Oireiden perusteella Volvo-guru Harri Westerberg ilmoitti vian löytyvän polttoainesuodattimesta. No niinhän se, mitä lie kuraa ranskikset tankanneet dieselinä. Vieressä oli sopivan oloinen watersport-liike, mutta lähimmät Volvon osat löytyvät kuulemma 25 km:n päästä. Taksi maksoi 115,- ja suodatin 30,-. Todennäköisesti kallein suodatin koskaan mutta onneksi mallikappaleesta jäi edes mojova löpönkäry pukumiehen edustusmerssuun.




Jälkeenpäin kuulimme, että 15 mailia eteenpäin ja olisimme päätyneet mukavaan retkisatamaan jossa olisi ollut myös huoltopalveluja tarjolla. Muuten Hollanti tuntui Ranskan jälkeen sivistysvaltiolta, jossa kaikki oli helppoa...

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Mitenhän suu pannaan?

Isojen poikien painostus ja viinaksilla houkuttelu johti lopputulokseen, jossa paha ORC käärme pääsi luikertelemaan viattoman perheen LYStikkääseen matkapurjehduspuutarhaan. Teolla on kaikissa tapauksissa kohtalokkaat seuraukset ja pahimmillaan se viekottelee pahaa-aavistamattoman kipparin hallitsemattomaan ja taloudellisesti kestämättömään kilpavarusteluun. Mutta kunhan arvon mittaraati saa käsiinsä mittakirjahakemuksen, jossa jo pelkkä maatunnus aiheuttaa sekaannusta, saattaa silppuri surahtaa iloisesti...