tiistai 19. maaliskuuta 2013

Haaveita matkan varrelta

Ihminen on ihme elukka. Se haluaa aina sitä, mitä sillä ei ole. Toisaalta siksi kait ihmiset hallitsee maapalloa eikä vaikkapa myskihärät. Jostain ihme syystä kirjanmerkeistä löytyy aina vaan samat sivustot. No onneksi nyt ei todellakaan ole tarpeita, mutta tämä mekaaniseksi äitynyt toimintamalli alkoi pohdituttamaan parin punkkulasin jälkeen...

Purjevenehankinta oli aikoinaan perin intuitiivinen päätös. Ei perustunut käytännössä muuhun kuin sulovilen -vaistoon. Mitään järjellistä käyttöä ei oikein tuntunut moiselle olevan. Mutta ihmislapsella pitää olla vehkeitä, kaikenlaisia. Niistä tulee pääsääntöisesti hyvä mieli. Seratoniiniä, sanoo vaimo itseoppineena lääketieteen desanttina. Tumputtamalla olisi ehkä kuitenkin saattanut saada samat kiksit...

Kun makuun pääsi, niitä tarpeita alkoi kuitenkin ilmetä. Jospa voisi pukeutua edes istualtaan tai että sateella ei vituttaisi niin paljon. Entäs lämmitin, mmmmmmmmmm.... Avance 245 tai Finn 26 olivat veneitä, joilla täyttäisi pienen ihmisen kaikki tarpeet ikuisiksi ajoiksi. Avance 24:kin menisi tiukan paikan tullen...



Kilpapurjehdukseen kajahtaminen on perin turmiollista. Se tappaa kaiken järjellisen toiminnan ja tarpeiden tyydyttäminen pelkällä sprayhoodilla, tiskialtaalla ja jalkapumpulla ei enää onnistu. Patjaverhoilut kyllä uusittiin ja väliseinäkin syntyi, mutta vaikutus kryssivauhtiin oli enempi negatiivistä sorttia. Spinnun puute toi ahdistusta.... Perkele, FE83, Inferno 29 vaiko peräti NF 30. Ihmisellä pitää olla unelmia...

Sitten se lopulta valkeni. Ihmisen olemisen tarkoitus, ultimatum ja nirvana. Kaikkien kelien erikoisvene ja Suomalaisen veneteollisuuden huippusaavutus. Sibeliuksella on Finlandia, Södergrenillä on...



Ajatonta kauneutta pysähtyy vieläkin tuijottamaan aina, kun lajin edustajan yhyttää jostain...

Kuten tästäkin jorinasta voi todeta, asiat vaan ei aina mene kuten kuvittelee...

1 kommentti:

  1. Näin on! Veneily on fiilispuolen juttuja, ja hyvä niin. Turha siihen touhuun on järkeilyä tai rationaalista ajattelua sotkea.

    VastaaPoista